1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

La Traviata hurmaa jälleen vanhassa kuosissaan

La Traviatan epäsovinnainen ja traaginen rakkaustarina nähdään jälleen Kansallisoopperassa. Se on periytynyt ohjelmistoon jo vanhan oopperatalon ajoilta. Giancarlo del Monacon ohjaus sai ensi-iltansa Bulevardilla vuonna 1988. Sitkeästi aikaa uhmanneen tuotannon lämmittämisestä vastaa tällä kertaa ohjausassistentti Jere Erkkilä.

Jere Erkkilä oli mukana La Traviatassa jo parikymmentä vuotta sitten, silloin tanssijana.

- Olisiko ollut 1990-luvun alkupuolta, ennen kuin tultiin tänne uuteen taloon. Uudessa talossa olin myös tanssimassa härän osuutta. Siinä on neljä tanssijaa: matador ja matadorin tyttöystävä sekä kaksi härkää, jotka teurastetaan, Erkkilä kertoo.

Ohjausassistenttina Jere Erkkilä sai La Traviatan hoitaakseen vuosituhannen vaihteessa. Nyt hänellä on kokemusta jo viiden kauden La Traviatoista. Erkkilä vitsailee, että pitkän linjan kierrätystuotannot ovat heittopusseja, jotka tuupataan virkaiältään nuorimmalle.

Tällä kertaa rutiini oli arvossaan, sillä tuotanto lämmitettiin nopealla aikataululla, ja pääosan esittäjä vaihtui viime tingassa. Neljäntoista eri tuotantokauden mittaan laulajia on tullut ja mennyt kymmenittäin, mutta askelmerkit ovat selvät, kertoo Erkkilä.

- On olemassa siis ohjauskirja, ja ohjaus mitä noudatetaan, niin sattu raamattu. Siten pyritään pysymään niissä raameissa mitä silloin 1980-luvulla tehtiin, vaikka jotakin pientä joudutaankin muuttamaan laulajien fyysisistä ominaisuuksista tai luonteesta riippuen.

Ohjaaja oli diiva

Alun perinkin La Traviata työllisti ohjausassistentteja. Ohjaaja Giancarlo del Monaco tunnettiin diivana, ja musiikkilehti Rondo kertoo vuoden 1988 ensi-iltajutussa, että hän saapui tarkastamaan ohjauksen vasta kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa.

Joka tapauksessa del Monacon ohjaus toimii, ja siksi Jere Erkkilä ei suinkaan ole halunnut lisäillä siihen omiaan. Pikemminkin hän on keskittynyt siivoamaan alkuperäistä ohjausta vuosien varrella kertyneistä maneereista.

- Aikanaan kun tämä annettiin minulle niin katsoin vhs-kasetit ja dvd:t ja niiden sekä tekstin ja partituurin perusteella, että mitä del Monaco on näistä ajatellut. Lisäksi haastattelin hänen kanssaan työskennelleitä laulajia, ja olen sitten tuonut hänen ajatumallejaan ja näkökantojaan tähän takaisin.

La Traviata sopii katsojalleen ensioopperaksi

Jere Erkkilällä on selvä näkemys siitä, miksi del Monacon ohjaama La Traviata on saanut jo 165 esitystä ja 160 000 katsojaa. Se on klassisen tyylikäs ja sopii ensikertalaisten hurmaamiseen.

- Tätä teosta suosittelen lämpimästi kaikille, jotka haluavat tulla oopperaan ensimmäistä kertaa. Siinä on kaunista musiikkia, kauniita ihmisiä, rakkautta ja intohimoa, mustasukkaisuutta ja kuolemaa.

La Traviatan uusintaensi-ilta Kansallisoopperassa oli joulukuun puolivälissä. Esitykset jatkuvat maaliskuun lopulle asti.