OCHA: Haitin maanjäristys pahin YK:n kohtaamista

YK:n tiedottajan mukaan Haitin tiistainen maanjäristys on pahin maailmanjärjestön kohtaamista katastrofeista. Tiedottaja Elisabeth Byrs toteaa, että maanjäristyksen murjomien alueiden infrastruktuurista on vain vähän jäljellä.

Ulkomaat
YK:n rauhanturvajaaja ja asukas kävelevät sankan maastopalon aiheuttaman savun seassa Cite Soleilin kadulla Port-au-Princessä Haitissa.
YK

- Tämä on historiallinen katastrofi. Emme ole kohdanneet ennen tällaista, YK:n humanitaarista apua koordinoivan OCHA:n tiedottajana työskentelevä Byrs sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Byrs huomauttaa, että vuoden 2004 tsunamikatastrofin jälkeen Indonesian Acehin maakunnassa oli jäljellä jonkin verran paikallishallinnon rakenteita.

Haitissa sen sijaan esimerkiksi Leoganen kaupunki menetti maanjäristyksessä kaikki julkiset palvelunsa.

OCHA kertoi lauantaina, että pääkaupungin Port-au-Princen länsipuolella sijaitsevan Leoganen rakennuksista on tuhoutunut 80 - 90 prosenttia. Paikallisen poliisin mukaan 5 000 - 10 000 ihmistä on kuollut ja suurin osa ruumiista oli vielä lauantaina raunioissa.

334 000 asukkaan Carrefourin kaupungissa ja 25 000 asukkaan Gressierissä pahiten tuhoutuneilla alueilla on romahtanut 40 - 50 prosenttia rakennuksista.

Perjantaina OCHA kertoi, että pääkaupungissa Port-au-Princessä järistys tuhosi noin kymmenesosan asunnoista. OCHA arvioi tämän tarkoittavan sitä, että kodittomaksi on jäänyt noin 300 000 ihmistä. Helikoptereista tehtyjen arvioiden perusteella myös pääkaupungissa sekä sen lähellä sijaitsevissa Jacmelissa ja Carrefourissa pahiten kärsineillä alueilla on tuhoutunut puolet rakennuksista.

Lähteet: AFP