Tahtoo kakkumaskaran!

Keksintöjen kukkulalla oleilee kosmetiikkateollisuus. Siellä syntyy innovaatioita päivittäin, mutta Petra Ristola ei aio sutia naamaansa telalla tai roll-onilla.

Yle Uutisten artikkeliarkisto
kuvaaja: Sami Tammi

Saat 90 prosenttia tuuheammat ripset yhdellä harjanvedolla. Kiiltävät ja vahvemmat hiukset jo ensimmäisellä käyttökerralla. Säilytä ihosi kimmoisuus. Luonnollista kauneutta vain sinulle. Ja sitä rataa, ja niin edespäin.

Kosmetiikkateollisuudessa pyörii suuri määrä rahaa. Kosmetiikkayritysten liikevaihdot ovat satoja miljoonia euroja. Tästä kertoo jo mainosten määrä lehtien sivuilla ja televisiossa. Ihmeitä luvataan meille jokaiselle ja uusia tuotekehittelyn kukkasia pulpahtaa silmiemme eteen päivittäin.

Nykyään tummat silmänympärykset saa häivytettyä roll-on-tyyppisellä ratkaisulla. Ei nyt ihan kiepporaikastetta silmiin laiteta, mutta melkein. Mutta eihän tuo vielä mitään. Vai miltä kuulostaa tämä, että pienoistelalla levitetään meikkivoidetta naamaan. Kyseessä on siis seinän maalaamiseen verrattava asia.

Vaikka meikkimainosten määrä voi ärsyttää meitä kuluttajia, toisaalta kosmetiikkateollisuus on loistava esimerkki alasta, jossa tuotekehitys toimii. Etenkin ripsivärien kohdalla ei voi kuin ihmetellä vauhtia ja keksintöjä. Joka päivä markkinoille ilmestyy uusi sivellinmalli. Tällä uudella mallilla saat värin leviämään ripsiin nopeammin ja niin, että ripset ovat tuuheammat, pidemmät, säihkyvämmät ja erotellummat. Kaupan hyllyltä löytyy värähtelevää mallia, joka toimii paristolla, on pallopäätä, taipuisaa päätä, tuuheampaa harjasta ja kumimaista sivellintä. Ja kyllä, minä puhun nyt oikeasti mascaramalleista eli ripsiväreistä.

Joskus tulee ikävä sellaista vanhaa kunnon kakkumaskaraa, jonka haluan oikein k-kirjaimella aina kirjoittaa. Jäykkään siveltimeen vaan sylkäistiin ja kostutetulla harjalla otetaan väriä, jota luonnikkaasti tuputellaan ripsiin. Ei ehkä maailman hygieenisin juttu, mutta nostalginen kylläkin.

Turhamaisuuden huippua koko kosmetiikka-ala ja meikkaaminen, näin ajatellaan. Kuitenkin ala työllistää monia: laborantteja, tuotekehittelijöitä, pakkaajia, esittelijöitä, myyjiä, mainostoimiston väkeä...lista on loputon. On myös ihailtavaa, miten tällä teollisuudenalalla jaksetaan keksiä uusia asioita päivittäin ja vielä myydä ne ihmisille.

Tosiasiassa ehostaminen on ikivanha juttu. Onneksi meille kaikille kuitenkin löytyy ne omat konstit ja vaihtoehdot.

Lähteet: Petra Ristola / YLE Turku