1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Kaustisen Kansanmusiikkisäätiön miljoonalaina vastatuulessa

Kansanmusiikkisäätiö ei keskeytä yrityssaneeraushakemuksen valmistelua vaikka se saisi Kaustisen kunnalta toivomansa miljoonan euron vakauttamislainan. Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Toivo Mäkelä päästäisi säätiön konkurssiin.

kulttuuri
YLE / Kalle Niskala

Kaustisen kunnanhallituksen iltakoulu keskustelee maanantaina säätiön tuoreimmasta tukiesityksestä. Edellinen loppuvuodesta annettu lainatakaus on jumiutunut valitusprosessiin. Säätiön hallituksen puheenjohtajan Altti Seikkulan mukaan säätiö jatkaa hakemuksen valmistelua.

Säätiö tarvitsee Seikkulan mukaan yrityssaneerauksen antaman suojan velkojilta, vaikka se saisi käyttöönsä pitkäaikaisen kunnan lainan.

Kansanmusiikkisäätiö esittää kunnanhallitukselle, että kunta antaisi sille miljoonan euron pitkäaikaisen 15 vuoden lainan. Sillä ei maksettaisi välittömästi takaisin säätiön vanhoja velkoja vaan paikattaisiin akuuttia taloudellista kriisiä.

Seikkulan mukaan kunnan poliittiset päättäjät ovat antaneet ymmärtää, että he voisivat suhtautua myönteisemmin kunnan suoraan lainaan kuin pankin kautta kulkevaan lainaan.

Perussuomalaisilta tyrmäys

Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Toivo Mäkelä ei jaa Seikkulan näkemystä. Hänen mukaansa ainakaan perussuomalaisilta ei löydy tukea uusimmallekaan esitykselle. Mäkelän mukaan Kansanmusiikkisäätiö on tullut tiensä päähän. Mäkelä on valmis päästämään säätiön konkurssiin, jolloin toiminta alkaa puhtaalta pöydältä.

- Säätiötä ei pidä enää tukea. Se ei ole antanut koskaan riittävästi tietoa taloudellisesta asemastaan. Taseita ei ole näytetty, edes edellisen takauspäätöksen käsittelyn yhteydessä. Käsittääkseni velkaa säätiöllä on puolitoista miljoonaa euroa, säädepääoma on syöty. Juhlien järjestelyvastuu pitää antaa erilliselle uudelle yhtiölle. Järjestelyt vaativat parin miljoonan euron satsauksen, mutta keneltä se raha saadaan ei ole tiedossa, pohtii Mäkelä. Hän on kuitenkin valmis antamaan uudelle organisaatiolle säätiön nyt pyytämän miljoonan euron lainan ja normaalit vuosittaiset tuet, jotta se pääsee alkuun.

Juhlat, mutta millaiset

Maanantaiaamuna Radio Keski-Pohjanmaan vieraana olleet kaustislaiset korostavat, että kansanmusiikkijuhliin ei saa tulla keskeytystä. Altti Seikkula korostaa, että ensi kesän juhlat noudattavat aiempien vuosien linjaa. Kansainvälisesti tunnettuun juhlaan ei kannata suuria muutoksia tehdä. Paikkakunnan on pakko pitää kiinni siitä tietotaidosta, joka 42 vuoden aikana on saatu, Seikkula korostaa.

Perussuomalaisten valtuutettu Toivo Mäkelä siirtäisi juhlat kunnan omistamalle yhtiölle, joka puolestaan tukeutuisi järjestelyissä paikalliseen talkootyöhön.

- Kaikkia suuria kansainvälisiä ryhmiä juhlille ei kannata ottaa. Vastuu pitää jakaa selkeästi toimikunnille, jotka vastaavat majoituksen, markkinoinnin ja ohjelmiston ja muiden vastuualueiden toteutumisesta selkeän suunnitelman mukaisesti. Säätiölle minä en ole valmis antamaan enää senttiäkään, Mäkelä korostaa.

Seikkulan mukaan Toivo Mäkelän esittämä malli ei ole kunnan kannalta eikä muidenkaan rahoittajien näkökulmasta kannattava.

Virheitä on tehty

Kansanmusiikkijuhlien omistajasäätiön hallituksen puheenjohtaja Altti Seikkula myöntää, että säätiössä on tehty virheitä. Hän ei tarkemmin erittele myöntämiään virheitä, mutta sanoo, että vastuu suuresta kulttuuriorganisaatiosta on ollut liian harvojen kannettavana.

-Sekä taloudellinen että taiteellinen vastuu on ollut liian pienellä joukolla, voimavaroja on hukattu, Seikkula pohdiskelee. Hän perää myös kansallista vastuuta juhlien järjestelyistä.

Toivo Mäkelä toistaa epäluottamuksensa säätiön hallinnolle hänen mukaansa päättäjät eivät ole koskaan saaneet ajantasaista tietoa säätiön tilanteesta.

- Ei meille mitään tilinpäätöksiä ole esitelty edellisen takausanomuksenkaan tueksi, ei helevattu, miten niitä olisi voitukaan esitellä, kun niitä ei oltu edes tehty. Minä vaadin, että tilinpäätös ja tase tulee näyttää sekä säätiöstä että Kansantaiteenkeskus-yhtiöstä sekä tilintarkastajien lausunto niistä, mutta mitään ei ole näytetty. Ylivoimalla on aina päätökset viety läpi, Mäkelä kiihtyy.

Opetusministeriöltä ei

lupausta erityisavusta

Opetusministeriöltä ei ole luvassa erityisavustusta Kaustisen Kansanmusiikkisäätiön velkojen maksuun Radio Keski-Pohjanmaan Arkadinmäki ohjelmassa vierailleen Keskustan kansanedustajan Mika Lintilän mukaan kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on tehnyt kantansa täysin selväksi säätiön edustajille.

Lintilän mukaan hän oli mukana, kun säätiön edustajat tapasivat ministerin.

-Kun tapasimme Kaustisen edustajien kanssa kulttuuriministeri Wallin, niin hän ilmoitti selkeästi, että vanhojen velkojen kuittaamiseen valtiolta ei tule rahaa. Vanhoista veloista on päästävä muilla tavoin eroon. Tietysti tämä on äärettömän vaikea tilanne ja harmi niin Kaustiselle kuin koko kansanmusiikille. Jälkiviisaana voisi tietenkin kysyä, miksi tilanne on päästetty tähän pisteeseen, Lintilä pohdiskeli tilannetta radiohaastattelussa.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa / Esa Koskimaa

Lue seuraavaksi