Puhelinneuvotteluja käydään pyjamassa ja kalsareissa

Puhelinkonfrensseja ympäri maailmaa järjestävä British Telecom kyseli asiakkailtaan missä tilanteissa he osallistuvat työpaikan etäneuvotteluihin. Lähes seitsemän kymmenestä käy neuvotteluja yöpaidassa, puolet alusvaatteissa ja osa jopa alasti.

Yritykset ovat vähentäneet matkustelua.Vuonna 2008 BT sanoo korvanneensa omassa organisaatiossaan puhelinkokousten avulla yli 700 000 fyysistä tapaamista. Puhelinkokousten ansiosta jätettiin tekemättä 1,4 miljoonaa matkaa ja vähennettiin 53 000 tonnia hiilidioksidipäästöjä.

BT:n tytäryhtiö sanoo järjestävänsä vuosittain 60 miljoonaa puhelinpalaveria, joihin osallistuu 145 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Puhelinneuvottelujen määrä kasvoi 31 prosenttia ja osallistujien määrä 19 prosenttia vuodesta 2008 vuoteen 2009.

Hyvin onnistuu sängystäkin

Puhelinkokouksiin osallistutaan yhä useammin muualta kuin omalta työpaikalta. Yksi suosituimmista paikoista oli kyselyn mukaan sänky.Toinen suosikkipaikka on kylpyhuone.

Etätyö on usein myös liikkuvaa työn tekoa. Monet osallistuvat puhelinkokouksiin autosta tai junasta. Mutta työ kulkeutuu myös lomalle.Kävi ilmi, että neuvotteluja käydään jopa laskettelurinteistä tai rannalta.

Vessan ääntä ja kuorsausta

BT:n mukaan ihmiset harrastavat myös niin sanottua multitasking-työskentelyä eli touhuavat puhelinneuvottelun ohessa muita asioita. Ruoanlaitto on oheispuuhista yleisin, ja suosikkilistalle pääsevät myös vaipanvaihto, vauvan ruokkiminen ja ostoksien hoitaminen. Oudompia tutkimuksessa mainittuja puuhia olivat katonmaalaus, ihokarvojen poistaminen sekä hierojalla ja jalkahoidossa käynti.

Tutkimukseen vastanneet uskovat, etteivät oudot paikat ja tilanteet ole paljastuneet muille puhelinkokouksiin osallistuneille. Sen sijaan lasten ja lemmikkieläinten äänet sekä wc-pöntön huuhtelu kantautuvat yleisesti muidenkin korviin. Mutta kuuluipa erässäkin puhelinpalaverissa tylsään neuvotteluun nukahtaneen henkilön kuorsaus.

Syytä huolestua?

British Telecomin mukaan tutkimus osoittaa, että puhelinneuvottelujen aikana voidaan hyvin tehdä asioita, jotka eivät muuten onnistu työajalla. Kokous voidaan pitää milloin tahansa ja missä tahansa.

- Emme kannata työn ulottamista vapaa-ajalle, vaan uskomme uusien neuvottelutapojen auttavan tasapainoilemaan työn ja kodin vaatimusten keskellä, puolustelee BT Conferencingin toimitusjohtaja Aaron McCormack.

Jatkossa joudutaan kuitenkin skarppaamaan. Tutkimuslaitos Ovumin mukaan korkeatasoiset videoneuvottelut ovat jo yleistymässä puhelinkokousten rinnalla. Vuonna 2012 kuva on mukana arvioiden mukaan jo lähes kolmessa neuvottelussa kymmenestä.