Arinan Puutio: Kantelulle ei ole pohjaa Oulussa

Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio pitää kauppapaikkojen kaavoituksesta jätettyä valitusta tuulesta temmattuna, ainakin Oulun osalta. -Kyllä nämä ovat huhupuheita, eivätkä perustu tosiasioihin, sanoo Puutio.

Osuuskauppa Arina
Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio
YLE / Kirsi Karppinen

Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio pitää Euroopan neuvoston korruptionvastaiselle toimielimelle jätettyä valitusta vähintääkin mielenkiintoisena. Puutio sanoi Yle Oululle antamassaan haastattelussa, että asiaan on vaikea edes ottaa kantaa, koska kanteessa ei tarkemmin yksilöidä syytöksiä esimerkikisi Oulun suhteen.

-Eihän tässä yksilöidä muuta kuin Helsingin Maunula. Kyllä on vaikea asiaa kommentoida, kun Oulusta ei ole antaa konkreettisia esimerkkejä

Jääviyskysymyksissä Arina opastaa omiaan

Keskustelua Arinan vahvasta asemasta ja suosimisesta on käyty kaupungissa jo pitkään. Puution mielestä todellisuutta vääristää Arinan aktiivinen ote markkinoilla. Arinalla on viidestä kymmeneen hanketta koko Pohjois-Suomen alueella vuosittain, selittää Puutio.

Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio ampuu alas väitteet vehkeilystä ja korruptiosta. Hän sanoo, että valtuustossa ja lautakunnissa istuville tarjotaan koulutusta muun muassa esteellisyysasioissa ja sanoo luottavansa omiensa harkintakykyyn.

- Kyllä henkilöt, jotka ovat mukana kunnallisessa päätöksenteossa, toimivat esteellisyys- ja jääviyssääntöjen mukaisesti, vakuuttaa Puutio.

Euroopan neuvoston korruptionvastaiselle toimielimelle Grecolle on jätetty valitus kauppapaikkojen kaavoituksesta Suomessa. Suomen pienyrittäjien ja Pro Maunula -liikkeen mukaan muun muassa Oulussa, Turussa, Tampereella, Mikkelissä, Porvoossa ja Helsingissä esiintyy rakenteellista korruptiota.

Valituksessa todetaan, että kaavoituksesta ja liikepaikoista päättävissä elimissä on suuri määrä S-ryhmän alue- ja paikallishallinnossa toimivia luottamushenkilöitä. Näin S-ryhmällä on etulyöntiasema muihin nähden. Luottamushenkilöiden kaksoisroolin ansiosta yritys on saanut ohi muiden edullisesti itselleen parhaimmat liikepaikat jopa ilman kilpailutusta, sanotaan valituksessa.

Lähteet: YLE Oulu