Jungner: YLEn YouTube-kanavasta lisäarvoa

Yleisradion toimitusjohtajan Mikael Jungnerin mielestä tarvitaan YLEn oma YouTube kanava, jonka sisällöstä ja ulkonäöstä päättää YLE

kulttuuri

Yleisradion sisältöjä on ollut YouTubessa jo pitkään laittomasti yksittäisinä ohjelmapätkinä. Toimitusjohtaja Jungner uskoo nyt avattujen YLEn omien YouTube-sivujen tuovan lisäarvoa ennen kaikkea niille suomalaisille, jotka asuvat Suomen rajojen ulkopuolella.

Jungnerin mielestä YouTuben kautta voitaisiiin myös tunnustella ulkomaiden markkinakiinnostusta suomalaiseen sisältöön. Kiinnostusta voisivat herättää esimerkiksi vanhat mustavalkoiset suomalaiset elokuvat, joihin YLEllä on laajat oikeudet.

- Niillä saattaisi olla ihan rahallistakin arvoa pitkään ulkomailla asuneille suomalaisille. Tunnearvoa – Ansa Ikonen ja Tauno Palo, visioi Jungner.

YLE saattaa laittaa YouTubeen myös esimerkiksi uutisia ja kokonaisia ohjelmia, jos vain tekijänoikeuksista päästään sopuun.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset/ Airikka Mannerkoski