1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. KooKoo (Jääkiekon Miesten Liiga)

KooKoo valmistautuu SM-liigaa varten

Jääkiekon Mestiksessä pelaavan Kouvolan KooKoon toiminnanjohtaja Olli-Pekka Hakkarainen kertoo, että seura selvittää, onko sillä varaa nousta SM-liigaan.

KooKoo (Jääkiekon Miesten Liiga)
KooKoo taistelee tiukasti Mestiksen mestaruudesta keskiviikkoisesta LeKi-tappiosta huolimatta.YLE / Jani Aarnio

Nousu SM-liigaan vaatii KooKoolta Mestiksen mestaruuden lisäksi voittoa liigakarsinnoista, jotka pelataan SM-liigassa viimeiseksi jäävää joukkuetta vastaan. Nousu maan pääsarjaan vaatii myös liigaosakkeen lunastamista.

- Selvitämme tällä hetkellä liigaosakkeen hankkimista. Talouden kanssa on vielä kovasti tekemistä, kertoo KooKoon toiminnanjohtaja Olli-Pekka Hakkarainen.

Osakkeen hinta on Hakkaraisen tiedossa, mutta tietoa ei anneta vielä julkisuuteen. Viime vuonna se oli 1,6 miljoonaa euroa.

- Liigaosakkeen hinta laskee viimevuotisesta. Hinta on tällä hetkellä toista miljoonaa euroa, valottaa SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen.

- Liigaosake maksaa kuitenkin itsensä takaisin parissa vuodessa televisiosopimuksista saatavilla rahoilla, Vuorinen lisää.

Kiekkobuumi vastaa talouden haasteisiin

SM-liigassa kasvavat myös muut kulut, joten taloudelliset riskitkin ovat suuremmat, mikä tiedetään Kouvolassa hyvin. KooKoo pelasi SM-liigaa viimeksi vuonna 1990, minkä jälkeen seura kärsi liigavuosien aikana kertyneistä veloista vielä monta vuotta.

Hakkarainen sanoo, ettei liigaan ole kiire, mutta Kouvolassa puhjenneesta kiekkohuumasta on saatava kaikki irti.

- Emme ala jarruttelemaan jos nousu tulisi nyt, vaan hyödynnetään tätä buumia. Uskon, että Kymenlaaksosta löytyy kansanliikettä ja myös rahaa liigahankkeen taakse, Hakkarainen sanoo.

Kiekkohuuma näkyy myös katsojamäärissä. KooKoon kotiotteluiden katsojakeskiarvo on noussut tällä kaudella lähelle kahta tuhatta, mikä on Hakkaraisen mukaan enemmän kuin vuosiin. Keskiviikon kärkikamppailua LeKiä vastaan seurasi liki 2800 katsojaa.

Johto haluaa taistella noususta

Toiminnanjohtaja Hakkarainen ei päässyt karsimaan SM-liigapaikasta vuonna 2007, jolloin hän voitti Mestiksen mestaruuden Kajaanin Hokin managerina. SM-liiga oli suljettu sarja vielä toissakaudella. Hakkarainen kuitenkin tyytyisi siihen, että liigapaikka irtoaisi kolmen vuoden sisällä.

Joukkueen sisällä liiganousua ei haluta pitkittää. KooKoon päävalmentaja Ismo Lehkonen ei myöskään päässyt karsintojen makuun, kun hän voitti Mestiksen mestaruuden turkulaisen TuTon kanssa vuonna 2008.

- Unelmia pitää olla. Mitä nopeammin liiganousu tapahtuu, sitä parempi, Lehkonen sanoo.

- Olisihan se unelma saada kotikaupungin jengi takaisin parrasvaloihin, sanoo Jarno Kultasta joukkueen kapteenina tuuraava Mikko Liukkonen.

KooKoo tippui Mestiksessä toiselle sijalle, kun se hävisi keskiviikkona Lempäälän Kisalle. Tappiosta huolimatta KooKoo on Mestiksen vahvimpia mestarisuosikkeja. Ennen LeKi-ottelua KooKoo oli voittanut seitsemän ottelua perättäin. Edellinen varsinaisella peliajalla tullut tappio on marraskuulta.

Lähteet: YLE Kymenlaakso / Niklas Joki

Lue seuraavaksi