Kouluverkon tulevaisuus mutkistuu

Tampereen kaupungin suunnittelujaosto käsittelee maanantaina kiistellyn kouluverkkosuunnitelman eri vaihtoehtoja. Yhdessä ehdotuksessa esitetään yhdentoista peruskoulun lakkauttamista.

Hyhky, Tampere
Mielenosoittajia kylttien kanssa Keskustorilla.
Kouluverkon puolesta on myös osoitettu mieltä Tampereella.YLE / Petri Aaltonen

Toisen ehdotuksen mukaan Hallilan, Hyhkyn, Ikurin, Järvensivun ja Kalkun kouluihin jäisi ensimmäisestä neljänteen luokat.

Alkuperäisessä suunnitelmassa näissä olisi toiminut ainostaan ykkös- ja kakkosluokka. Esillä on myös erilaisia malleja lukioverkon tulevaisuudesta.

Lautakuntien käsittelyssä muutos on helmikuussa.

Lähteet: YLE Tampere