Rehnin ja Ollilan suosio presidentiksi kasvaa

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on edelleen ylivoimaisesti suosituin ehdokas seuraavaksi presidentiksi. Selvimmin nousussa ovat Olli Rehn ja Jorma Ollila. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen nousee kohti kärkeä, kun kysytään epämieluisinta ehdokasta.

talous
Grafiikka kannatusluvuista
YLE Uutiset Grafiikka

Taloustutkimuksen YLE Uutisille tekemässä mittauksessa 41,5 prosenttia vastanneista nimesi Niinistön mieluisimmaksi ehdokkaaksi. Ulkoministeri Alexander Stubb keräsi 6,5 ja pääministeri Matti Vanhanen 4,5 prosentin kannatuksen.

Kärkikolmikon takana suosituimpia olivat Paavo Lipponen 4, Erkki Tuomioja 3,8, Jorma Ollila 3,7, Heidi Hautala 3,6 ja Olli Rehn 3,1 prosentin lukemilla. Yli kahden prosentin yltävät myös Erkki Liikanen 2,4 ja Anneli Jäätteenmäki 2,3. Paavo Väyryselle mitattiin tasan kahden prosentin kannatus.

Taloustutkimuksen Internet-paneelissa tehdyssä mittauksessa vastaajille esitettiin 33 nimen lista, josta sai nimetä viisi mieluisinta ja viisi epämieluisinta ehdokasta Suomen seuraavaksi presidentiksi. Vastaajilla oli mahdollisuus nimetä suosikkinsa myös ehdokaslistan ulkopuolelta.

Tutkimus tehtiin 13.-18.1.2010, ja siihen osallistui 2183 vastaajaa. Virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.

Rehn ja Ollila nousussa

Taloustutkimus laski ehdokkaille pisteitä sijoituksista viiden mieluisimman ehdokkaan listalle.

Vastaajista 69 prosenttia nimesi Niinistön viiden mieluisimman ehdokkaan joukkoon. Toiseksi mieluisin oli Stubb, jonka mainitsi 43 prosenttia vastanneista.

Kokoomuskaksikon perässä tulivat Olli Rehn (30 prosenttia), Jorma Ollilla (28), Jyrki Katainen (23), Paavo Lipponen (22), Matti Vanhanen (22) ja Erkki Tuomioja (21).

Heinäkuun 2009 mittaukseen verrattuna Niinistön ja Stubbin suosio on pysynyt ennallaan, ja selvimmin nousussa ovat Rehn (+11 prosenttiyksikköä), Ollila (+5) ja Lipponen (+3).

Rehnin, Ollilan ja Lipposen nousua selittänee osin se, että tammikuun 2010 listalta olivat nyt poissa Martti Ahtisaari (mainintoja 20 prosenttia heinäkuussa 2009), Esko Aho (17) ja Ilkka Kanerva (8).

Uusista nimistä parhaiten menestyivät Pekka Haavisto (sai maininnan 12 prosentilta), Suvi-Anne Siimes (11) ja Seppo Kääriäinen (8).

Poliitikkosarjan ulkopuolelta Ollila (28) oli selkeä ykkönen. Sirkka Hämäläisen mainitsi 12 prosenttia vastanneista.

Heinäkuussa 2009 nousussa olleista Lauri Ihalainen putosi 13 prosentin lukemista kahdeksaan.

Urpilainen syöksyy alas

Puoluejohtajista kärjessä ovat kokoomuksen Katainen (23) ja keskustan Vanhanen (22).

Perussuomalaisten Timo Soini kerää listasijoja 13 prosentilta. Vihreiden Anni Sinnemäen ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen mainitsee seitsemän prosenttia ja kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen kuusi prosenttia.

Puoluejohtajasarjan hännän huippuna tulee SDP:n Jutta Urpilainen neljän prosentin lukemillaan. Heinäkuussa 2009 Urpilainen keräsi vielä seitsemän prosentin tuen.

SDP:n äänestäjien joukossa eniten ehdokasmainintoja saa Niinistö (60 prosenttia). Toisena on Lipponen (52) ja seuraavina tulevat Tuomioja (37), Eero Heinäluoma (36), Liikanen (35), Stubb (28), Rehn (27), Ollila (21), Ihalainen (20), Siimes (15) ja Haavisto (12).

Urpilaisen mainitsee viiden mieluisimman ehdokkaan joukossa kymmenen prosenttia SDP:n tukijoista. Yhtä suuren tuen saavat myös Liisa Jaakonsaari, Raimo Sailas ja Timo Soini.

Urpilainen nousee kohti kärkeä, kun kysytään epämieluisinta ehdokasta.

Eniten mainintoja viiden epämieluisimman ehdokkaan joukossa saa Paavo Väyrynen, 43 prosenttia, mutta heti kakkosena tulee Urpilainen, 38 prosenttia.

Heinäkuun 2009 tuloksiin verrattuna Väyrysen epäsuosio on ennallaan, mutta Urpilaisen epäsuosio on pompannut puolessa vuodessa ylöspäin seitsemän prosenttiyksikköä.

Epämieluisimpien listalla seuraavina tulevat Paavo Arhinmäki (32), Mitro Repo (30), Matti Vanhanen (29), Timo Soini (29), Paavo Lipponen (26) ja Anneli Jäätteenmäki (25).

Vähiten vastustusta saa Olli Rehn, jonka mainitsee viiden epämieluisimman ehdokkaan joukossa vain kaksi prosenttia vastanneista. Rehn voittaa tässä sarjassa jopa Helsingin piispan Eero Huovisen neljän prosentin lukemat.

Lähteet: YLE Uutiset/Pekka Kinnunen