1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Lentoyhtiöiden tappiot kasvoivat ennätyssuuriksi

Viime vuodesta muodostui maailman lentoyhtiöille tappiollisin vuosi sitten toisen maailmansodan. Asiasta raportoi IATA, kansainvälinen ilmakuljetusliitto.

IATAn mukaan matkustajaliikenne väheni viime vuonna 3,5 prosenttia ja rahtiliikenne 10,1 prosenttia.

- Vuosi 2009 jää historiaan pahimpana vuotena, mitä ala on koskaan kohdannut, kertaa IATAn pääjohtaja Giovanni Bisignani.

Bisignanin mukaan ala menetti viime vuonna matkustajaliikenteessä 2,5 vuoden kasvun ja rahtiliikenteessä 3,5 vuoden kasvun.

Lukuja ei kiillottanut edes se, että esimerkiksi viime joulukuussa matkustajaliikenne vilkastui vuoden takaisesta.