1. yle.fi
  2. Uutiset

Mirkka Lappalainen sai Lauri Jäntin palkinnon

Lauri Jäntin palkinnon vuonna 2010 sai Mirkka Lappalainen teoksestaan Susimessu. Teos kertoo 1590-luvun nuijasodasta Ruotsissa ja Suomessa. Kirjan kustantaja on Siltala.

kulttuuri
Laura Malmivaara
Laura Malmivaara / Kustannusosakeyhtiö Siltala

Mirkka Lappalainen on historioitsijoidemme kärkijoukkoa. Palkintoperustelujen mukaan Lappalainen etsii tuoreen näkökulman nuijasotaan käsittelemällä aikaa koko Ruotsin ja Pohjois-Euroopan kannalta, Rooman kirkkoa ja paaviakaan unohtamatta.

Kustaa Vaasan ja hänen pojanpoikansa Kustaa II Aadolfin väliseen levottomaan aikaan tulee lisäselvitystä, kun Lappalainen tarkastelee muun muassa ajan johtohahmoja, aatelia, kansan tuntoja ja kirkkojen valtapolitiikkaa.

Lisäksi perusteluissa mainitaan, että Lappalainen pystyy syventämään ajan johtohahmojen persoonia. Samalla hän luo, ei järjestystä, mutta ymmärrettävyyttä tuohon kaoottiseen historian vaiheeseen.

Kunniamaininnat saivat taiteilija Tom Björklund ja biologi Seppo Vuokko teoksestaan Mammutin aika – elämää jääkaudella (Tammi), professori Tuomas Heikkilä teoksestaan Piirtoja ja kirjaimia. Kirjoittamisen kulttuurihistoriaa keskiajalla. (SKS) sekä tähtitieteen dosentti Hannu Karttunen teoksestaan Matkalla avaruuteen. Avaruustutkimuksen historia ja tekniikka (Otava).

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi