1. yle.fi
  2. Uutiset

Ufotutkimus jatkuu Kuninkaan kuolemasta huolimatta

Suomen johtavan ufotutkijan, Tapani Kuninkaan työnjatkajat patistavat ihmisiä kertomaan epänormaaleista kokemuksistaan. Rajatietoa ja uskoa maapallon ulkopuoliseen elämään on yllättävän paljon, sanoo Kuninkaan lähin työtoveri Tapani Koivula. Hänen mielestään pelko hulluksi leimaantumisesta estää maailmankuvaa rikastuttavien tarinoiden kokoamisen.

Ufot ja avaruusoliot
Valoilmiö taivaallaReuters-TV

Ekologisesta rakentamisesta väitöskirjaa Oulun yliopistossa tekevä Tapani Koivula arvioi, että on aivan väärä uskomus se, että ufon voi nähdä vain syrjäkylän oppimaton eukko.

- Minullakin on Lapin yliopistossa ystävä, joka seurustelee avaruusolentojen ja luonnonhenkien kanssa, mutta ei missään nimessä uskalla paljastaa harrastustaan skeptisessä tiedeyhteisössä, kuvailee Tapani Koivula.

Koivulan mukaan sitten käy niin, että ufotutkijat ja esimerkiksi rajavartiolaitos tai ilmavoimat tutkivat samoja, yleensä valohavaintoja toisistaan tietämättä. Näin kävi esimerkiksi Oulussa, jossa ufotutkija Matias Päätalo ja rajavartiolaitos jäljittivät aikanaan samaa "Suomussalmen tapausta". Kokemusten vaihto olisi saattanut olla molemmin puolin valaisevaa.

Ufoharrastajien blogeissa Tapani Kuningasta kuvataan vähäeleiseksi, kokijoita kunnioittavaksi ja näkökannoiltaan moniulotteiseksi tutkijaksi, joka jaksoi kuunnella. Kaima Koivula kaipaa samaa asennetta rajatieteen parissa työskenteleviltä

- Totuuden monipuolinen etsintä vaatii suvaitsevaisuutta. Oma maailmankuva on tietysti arvokkain, mutta kuuntelemalla ja hankkimalla virikkeitä maailmankuvaansa voi laajentaa, sanoo Koivula. Hän pitää erityisesti sellaisista ihmisistä, jotka eivät ole pintaliitäjiä ja rahan perässä juoksijoita, vaan keskittyvät enemmänkin maailmankuvan rakentamiseen.

Ufotutkimus ei pääty Tapani Kuninkaan ja Matias Päätalon kuolemaan, eikä Timo Bergin outoon katoamiseen Lapissa. Kuninkaan ja Koivulan maailmankuvassa kun kuolema ei lopeta mitään, vaan elämä jatkuu kuoleman jälkeenkin.

- Netti on ollut hyvä väline rajatieteestä ja paranormaaleista ilmiöistä kiinnostuneiden yhteydenpitoon. Netissä on helppo kertoa ja myös nuoret ihmiset haluavat kertoa havainnoistaan.

Suomessa ilmestyy kuukausittain kolme rajatieteeseen ja ufotutkimukseen erikoistunutta aikakauslehteä. Ultra-lehden toimituskuntaan yli 35 vuotta kuulunut Tapani Koivula haluaa jatkaa lehtityötä Tapani Kuninkaan viitoittamalla tiellä eli lehtien kesken kiinteässä yhteistyössä.

Lähteet: YLE Lahti

Lue seuraavaksi