1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Takana tipaton tammikuu

Tapa viettää vuoden ensimmäinen kuukausi ilman alkoholia, pitää tipatonta tammikuuta tai nenänvalkaisuviikkoja, on saanut yhä suurempaa suosiota. Vuonna 2009 tipatonta tammikuuta vietti 13 prosenttia suomalaisista.

Yle Uutisten artikkeliarkisto
Nuori mies juo tummaa olutta lasista.
YLE / Tiina Karjalainen

Tipaton tammikuu järjestettiin Suomessa tiettävästi jo vuonna 1942 jolloin Propaganda-Aseveljet-järjestö markkinoi Tipaton tammikuu -kampanjan ja sen toiminnan seurauksena eduskunnan puhemies Väinö Hakkila julisti vapaaehtoisen kampanjan raittiin tammikuun viettämiseksi.

Naisten alkoholinkäyttö on kasvanut

Terveysalalla ollaan huolissaan varsinkin naisten lisääntyneestä alkoholinkäytöstä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan humalajuominen on kasvanut rajusti kaikissa naisten ikäryhmissä. Lohdullista on kuitenkin se että naiset nauttivat alkoholia edelleen vähemmän ja harvemmin kuin miehet.

Miehillä riskirajana pidetään 24 tai useampaa annosta viikossa naisilla vastaavasti 16.

Alkoholinkulutus on Suomessa Eurooppalaista keskitasoa, mutta keskeinen ongelma meillä on runsas kertakulutus eli humalajuominen.

Tipattomuus ei näkynyt Vihdissä

Vihdin päihdeklinikka on avohoitoyksikkö, johon voit tulla keskustelemaan omasta tai läheisen alkoholi-, huume-, lääke-, peli- ym. riippuvuudesta sekä muista asiaan liittyvistä pulmista. Palvelu on maksutonta eikä lähetettä tarvita.

Vihdissä tipaton tammikuu ei näkynyt. Päihdeklinikan asiakasmäärä nousi tammikuun aikana.

Apua juomapäiväkirjasta

Psykiatrinen sairaanhoitaja Nina Marttinen Vihdin päihdeklinikalta suosittelee yksityiskohtaista tavoitteiden tekoa.

-Kannattaa ajatella tulevaa viikkoa, millaisia asioita on tulossa, millaisiin tilanteisiin alkoholinkäyttöä voi liittyä ja mitkä ovat viikon selvät päivät jolloin ei juo ollenkaan. Juomapäiväkirja on helppo tapa seurata omaa alkoholinkäyttöä.

-Kirjaan tulee merkitä kaikki nauttimansa alkoholiannokset. Tärkeintä on olla rehellinen itselleen, sanoo Marttinen.

Keho huomaa muutoksen heti

Jo viikko auttaa tutkimaan, miten elimistö reagoi raittiina oloon.

-Painonhallinta on helpompaa, mahavaivat vähenevät, verenpaine laskee, vastustuskyky lisääntyy ja unenlaatu paranee, kertoo psykiatrinen sairaanhoitaja Nina Marttinen.

Lue seuraavaksi