1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Hitaasti, ei kilauttamalla

Kotona puuhailu ja joutilaisuus ovat aina hyvästä, ja nyt suorastaan muodissa. Trendikkäimmät harrastavat homingia ja elävät slow-periaatteen mukaan. Satu Aaltonen jätti hyvästit mikroaterioille ja mellastaa nyt kokeilukeittiössään perheensä riemuksi ja kauhistukseksi.

Yle Uutisten artikkeliarkisto
kuvaaja: Sami Tammi

Meidän perheen keittiössä ei enää iltaisin mikro kilahda. Nyt on toinen ääni kellossa. Olen uudenvuodenlupaukseni mukaisesti ruvennut tekemään ruokaa ihan itse, ilman Saarioisten äitien apua.

Siinä on valtava ero entiseen, sillä huomasin pyörittäväni arkea noin kymmenen eri ruokalajin valikoimalla. Niistäkin valtaosa perustui pakasteisiin ja puolivalmisteisiin. Kilahdus vain, ja käykää pöytään.

Uusia bravuureitani ovat itse loihdittu lähes terveellinen pitsa sekä täysjyvälasagne, johon ei ollenkaan tarvita kaupan valmiita kastikkeita. Ensimmäinen paahtopaistini sai puolisolta melkein kyyneleiset kiitokset. Ranskanperunoita ei ole ikävöity, koska uunissa paistettu bataatti on herkkua.

Jälkikasvu tykkää makkaratorneista ja lihapullista. Lapsia on kuitenkin vaikea miellyttää. Kun kuusivuotias on tottunut kaupan tai ravintolan pitsaan, häntä on vaikea saada ymmärtämään omatekoisuuden arvoa. Sulanut juusto on hänen mielestään epäilyttävää. Jauhelihaa on liikaa. Keittiöön terveisiä, ketsuppi oli hyvää.

Uusi ruoanlaittoharrastukseni säästää rahaa, koska einekset ovat lopultakin melko kalliita. Toisaalta aikaa ja suunnitelmallisuutta vaaditaan nyt enemmän. Isot ostokset tulee tehtyä automarketissa, sillä lähikaupan lihatiski ja heviosasto eivät suuremmin inspiroi. Äkkiä löytää itsensä tyhjän ostoskorin kanssa karkkihyllyn ja pakastealtaan välistä.

Koska lopputulos ei ihan joka kerta ole täydellinen, parasta ruoanlaitossa on tulevien aterioiden ja ruokalajikokeiluiden suunnittelu. Haalin alesta keittokirjoja, leikkaan lehdistä ruokaohjeita ja tuijotan tv:n kokkiohjelmia. Mielikuvissani kokkailen ja leivon pitkän kaavan mukaan uutuuttaan hohtavassa keittiössäni mökillä järven rannalla. Tuoreet yrtit tuoksuvat, radiosta kuuluu melodista jazzia. Aina on sunnuntai ja miksei olisi – onhan tämä unelma omaksuttu suoraan Strömsöstä.

Lähteet: Satu Aaltonen / YLE Turku

Lue seuraavaksi