Veronkiertäjien nimilistaa ei ole tarjottu Suomelle

Suomi ei ole saanut tarjouksia listasta, johon olisi kerätty tiedot mahdollisista veronkiertäjistä Sveitsissä. Vastaavanlaista listaa on tarjottu Saksan veroviranomaisille. Saksalle tarjotulla listalla on 1 500 nimeä. Nimettyjen väitetään pitävän Sveitsissä tilejä, jotta he välttyisivät Saksan veroilta.

Kotimaa

Keskusrikospoliisin (KRP:n) mukaan Suomi ei ole edes pyytänyt listaa. Sen hankkimiseen liittyisi KRP:n mukaan monenlaisia ongelmia.

- Meidän pitäisi erittäin tarkkaan miettiä, että voitaisiinko tällaista rikoksella hankittua tietoa hyödyntää tai käyttää todisteena, kertoo Keskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskuksen päällikkö, rikostarkastaja Markku Ranta-aho.

- Jos se sitten olisi hyödynnettävissä olevaa materiaalia, ja kuvitellaan, että siellä voisi olla suomalaisia, niin siinä tilanteessa intressinä voisi olla, että käytetäänkin. Mutta me nyt yleensä emme käy todisteilla kauppaa, Ranta-aho jatkaa.

Ranta-aho muistuttaa, että listan hankkiminen olisi poikkeuksellista siinäkin mielessä, ettei Suomen poliisi periaatteessa osta todisteita.

- Poliisi kyllä hankkii itse todisteet. En voisi edes kuvitella, mistä me sellaiset rahat löytäisimme, Ranta-aho viittaa julkisuudessa olevaan tietoon listan miljoonaluokan hinnasta.

Periaatteessa rikoksella saatujen todisteiden käyttö oikeudessa on mahdollista.

- Kyllä se periaatteessa on mahdollista, eikä sille ole juridista estettä. Oikeus sitten päättää, voiko sellaisia todisteita käyttää, rikostarkastaja Markku Ranta-aho kertoo.

Esillä on ollut myös vaihtoehto, jossa lista voitaisiin saada Suomen viranomaisille maksutta Ranskan viranomaisilta. Ranskalla on tiedossaan jopa 3 000 nimen lista epäillyistä veronkiertäjistä. KRP:n mukaan tällöinkin ongelmaksi muodostuisi kuitenkin se, että lista on päätynyt alun perin rikollisin keinoin viranomaisten haltuun.

Lähteet: YLE Uutiset