Hyptoniitti tekee mailasta vahvan

Suurin osa pojista tietää, mitä on kryptoniitti mutta kuinka moni tietää, mitä on hyptoniitti? Vihjeeksi kerrottakoon, että Jyväskylässä hyptoniittia voi löytää paitsi yliopiston tutkimuslaboratoriosta, myös Hippoksen liikuntapuistosta.

nanotekniikka
varusteita
YLE

Hyptoniitti on hiilinanoputkilla vahvistettua epoksia, joka on 20-30 prosenttia lujempaa kuin aikaisemmin kehitetyt lujitemuovit. Sitä on käytetty menestyksellisesti muun muassa jääkiekko- ja pesäpallomailoihin, suksiin sekä tuulivoimalaoiden rakenteisiin.

Hyptoniitti on kehitelty Jyväskylän yliopiston nanotieteen keskuksessa professori Jorma Virtasen johdolla. Aineen jatkokehittelystä on vatannut lahtelainen Amroy Europe Oy.

Jyväskylässä ja Lahdessa tehty edistyksellinen tutkimus- ja tuotekehitystyö on saanut nyt kansainvälistä tunnustusta, sillä Amroy Oy sai joulukuussa merkittävän eurooppalaisen teknologiapalkinnon.

Palkinnon myönsi Frost& Sullivan Best Practices -gaalassaan. Johtava kansainvälinen, yritysten kasvuun keskittynyt konsulttiyritys Frost & Sullivan palkitsee vuosittain yrityksiä, joissa on toteutettu innovatiivista tutkimusta ja tehty tuoteinnovaatioita.

Lähteet: YLE Keski-Suomi