Apocalyptica kiertää konserttisaleja

Selloheviyhtye Apocalyptica lähtee Suomen-kiertueelle ensimmäistä kertaa vuosiin. Kaamos 2010 -nimisen kiertueen ensimmäinen keikka on soittajien vanhan opinahjon Sibelius-Akatemian omalla festivaalilla Sibafestissä perjantaina. Tällä kertaa kiertue keskittyy konserttisaleihin.

Ylen aamu
YLE

-Teimme kunnollisen kiertueen Suomessa viimeksi vuonna 1998. Nyt on hyvä sauma päästä kiertämään Suomea ennen uuden levyn valmistumista, kertoili Eicca Toppinen.

Yhtyeen uutta levyä odotetaan kauppojen hyllyille touko- kesäkuun vaihteessa. Levyä äänitetään parhaillaan. Eicca Toppinen kertoo, että tätä levyä on tehty ihan uudella tavalla. Yhtye hioo levyn soundeja viimeiseen asti. Instrumentaalikappaleet kuulostavat entistä selkeämmin instrumentaalikappaleilta.

-Meillä on hyvä tuottaja. Nyt on tehty selkeämpi ero vokaali- ja instrumentaalikappaleiden välille. Levy kuulostaa uudelta ja tuoreelta, sanoi Toppinen.

Apocalypticalla ei ole omaa laulajaa. Heidän levyillään ovat vierailleet laulajina muun muassa Ville Valo, Lauri Ylönen ja Nina Hagen. Vakituista laulajaakin on mietitty mutta ainakaan vielä sitä ei ole tarpeellisena.

Uuden levyn laulajia Eicca Toppinen ei suostunut nimeämään.

-Tällä kertaa laulajat ovat ulkomaalaisia. Mukana on osin vähän yllättäviäkin valintoja, Toppinen kuitenkin paljasti.

Lähteet: YLE Uutiset