Williams testasi Valtteri Bottaksen älyn

Elämän paras nimipäivälahja. Näin kuvaa Valtteri Bottas viime perjantaina solmittua testikuljettajasopimusta F1-talli Williamsin kanssa. Uuden uran alku hymyilyttää Bottasta, vaikka nuori mies tietää kovan työn olevan vasta alussa.

urheilu

Nastolalainen Valtteri Bottas astui pitkän askeleen lähemmäksi kohti tavoitettaan, joka ei ole sen vähempää kuin F1-maailmanmestaruus, kun hänet valittiin Williamsin F1-tallin testikuljettajaksi. Sattumalta tai helpolla ei paikka tallissa irronnut, takana on monen vuoden määrätietoinen työ kohti huippua.

- Williamsin mielenkiinto alkoi viime vuoden loppupuolella, kun kävin simulaattoritestissä Englannissa, kertoo Bottas.

Testit menivät ilmeisen hyvin, vaikkei tuloksia kerrottu. Niiden jälkeen alkoivat sopimusneuvottelut.

- Managerit väänsivät sopparin, joka on nyt kädessä, heittää Valtteri Bottas ja myöntää olevansa edelleen tohkeissaan diilistä.

- Vaikka aikaa on mennyt jo useampi päivä, niin hymy tulee huulille, kun miettii sitä, hän jatkaa.

Tavoite: mestaruus

Bottaksella ei ole harvakuvitelmia F1-maailman helposta elämästä, koska hänen tavoitteensa ovat paljon testikuljettajan paikkaa korkeammalla.

- Tämä muuttaa tosi paljon, entistä enemmän pitää työskennellä ja yhä enemmän joutuu olemaan pois kotoa. Nyt oikea työ alkaa, jos sinne maailmanmestariksi haluaa.

Bottas on selkeä arviossaan miksi juuri hänet valittiin Williamsille.

-Ilmeisesti olen ollut nopeampi kuin muut, hän nauraa.

Valtteri Bottas on jo tavannut tulevan tallipomonsa, Frank Williamsin.

- Hän tykkää suomalaista. Tietää, että me ollaan nopeita kuskeja.

Testikuljettajalle perusteelliset testit

Williams halusi testata perinpohjin kuskinsa. Valtteri Bottaskin joutui syyniin niin älykkyytensä kuin vauhtinsakin osalta. Kuninkuusluokan kiiturin rattiin noviisia ei ole vielä päästetty, mutta simulaattorista on haettu tuntumaa.

- Odotan sitä ekaa kertaa innolla! Tehoahan siinä on ihan eri tavalla, kyllä se potkii aikalailla, pysähtyy paljon nopeammin, hiilikuitujarrut on tosi tehokkaat. Ja sitten se down force, eli ne siivet on niin isot siinä, että tekee mutkanopeuksista isommat ja samoin g-voimista paljon isommat, siirtyy Bottas sujuvasti F1-kieleen.

Valtteri Bottas ajaa kaikki kisat ja testit F3-eurosarjassa loppuun.

- Lisäpotkua ja tsemppiä tulee F3:eenkin, kun on soppari taskussa, sanoo Bottas.

Tavoite on Williams-tallillakin menestyä myös F3-sarjassa.

F1 on melkoista sirkusta. Pää kestää suomalaisilla julkisuudenkin, vakuuttaa Valtteri Bottas.

- Pari vuotta testikuskina ja sitten kisakuskiksi kokeneempana, päättää päättäväinen nastolalainen.

Lähteet: YLE Lahti