Runebergintorttuun ei tarvita karvasmantelia

Runebergintortun historiasta ei ole varmaa tietoa. Puhdasoppisesta reseptistäkin käydään keskustelua. Varmaa on vain se, että torttu maistuu hyvälle ja taikinassa pitää olla mantelirouhetta. Karvasmantelin aika jäi 80-luvulle.

Kotimaa
Jokioisilta on lähtenyt miljoona Runebergin torttua tänä vuonna.
Yle

Miltäpä maistuisi torttu, joka maustettu arrakkipunssilla tai rommilla? Ainakin Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergillä oli makeannälkä, hän pyysi vaimoltaan Fredrikalta jotain makeaa ja pian torttua alettiin kutsua runebergintortuksi.

Toisen tarinan mukaan alun perin porvoolaisen sokerileipuri Lars Asteniuksen, 1840 -luvulla luomasta tortusta on tullut juuri tämän päivän herkku - tosin usemmiten ilman jaloja kostukkeita.

Ei karvasmantelille!

Kondiittorimestari Matti Storlöpare on hionut taitojaan mm. Ranskassa, Sveitsissä ja Tanskassa. Kiistellystä karvasmanteliöljystä Storlöparella on varma mielipide:

- Sitä käytettiin urani alkupuolella 70- ja 80-luvulla korvaamaan mantelirouhetta, joka oli siihen aikaan kallis raaka-aine. Se saatettiin korvata myös korppujauholla. Nykyään käytetään useimmissa paikoissa mantelirouhetta ja karvasmanteliöljy on jätetty pois.

Vauraus on tehnyt siis tortusta lapsillekin maistuvamman, tämänkin jutun toimittaja muistaa äidin käyttäneen karvasmanteliöljyä, joka ei lapsen suussa kovin hyvältä maistunut.

Lyhyt sesonki

Suomalaiset syövät runebergintorttuja alkuvuodesta, sillä on oma sesonkinsa. Leivoksen elinkaari melko lyhyt, tammikuusta helmikuuhun, vaikka herkullinen leivos maistuisi vaikka keskellä kesää.

Kondiittorimestari Matti Storlöpare kehuu torttua myös helppotekoiseksi. Oheisen reseptin avulla voi kokeilla!

Lähteet: YLE Lahti / Kari Kallioinen