1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Suomijärvi on säilyttänyt muotonsa

Kittilän Vesikkovaarassa oleva Suomen muotoinen järvi on säilyttänyt vuosien saatossa muotonsa. Kyse ei ole luonnon muovaamasta ihmeestä vaan rakennusmestarin ideasta.

luonto
Ilmakuva Suomijärvestä.Blom-Kartta Oy / Metsähallitus

Alueelle suunniteltiin 1990-luvun alussa matkailutoimintaa ja rantakaavaan oli piirretty myös tekojärvi.

Järvi oli alkuperäisissä kartoissa tavanomainen, kunnes hankkeen rakennusmestariksi palkattu rovaniemeläinen Esko Sääskilahti sai idean.

- Halusin jättää tekojärveen oman kädenjälkeni ja erilaisten vaihtoehtojen jälkeen päätin tehdä siitä täsmälleen Suomen muotoisen.

Hän sai myös matkailuyrittäjä Keijo Kurtakon innostumaan ja niin Suomijärven rakentaminen alkoi.

Suomijärvi muotoiltiin kahdella kaivinkoneella noin viikossa ja se on paitsi oikean mallinen myös oikean kokoinen. Järvi on noin metrin syvyinen ja 116 metriä pitkä eli Suomi 10 000 kertaa pienempänä.

Sääskilahti muistelee ideoineensa järvelle monenlaista virkistyskäyttöä.

- Yksi ajatus oli, että talvella matkailijat voisivat vaikkapa luistella oman kotipaikkansa päällä.

Ahvenanmaa syntyi vahingossa

Sääskilahden mukaan Hailuoto oli jo valmiina, mutta Ahvenanmaa syntyi vähän kuin vahingossa.

- Järveen ei tullut ollenkaan vettä ja kun sitä etsiessä kaivettiin monttu huomattiin, että siinähän on Ahvenmaa. Tosin hieman väärässä paikassa, Sääskilahti sanoo.

Vesi tuli järveen kuitenkin seuraavana keväänä.

Sääskilahden mukaan Suomijärven sormista lähtevä oja pitää veden tasaisena.

- Kävi tuuri kun oja osui sille kohdalle aivan sattumalta.

Sääskilahti arvioi, että järvi on pysynyt muodossaan myös sen vuoksi, että se sijaitsee kovalla, savisella maalla.

Suomijärvelle on annettu muitakin nimiä kuten Neitojärvi ja Finlantto.

Nykyään Suomijärvi on Metsähallituksen mailla.

Sääskilahti toivoo, että Metsähallitus rakentaisi järven rannalle näköalatornin.

- Se voisi olla vaikka Viron paikkeilla, Sääskilahti sanoo.

Lähteet: YLE Lappi / Juha Salla

Lue seuraavaksi