Vaasan Siivouspalvelulle ohje vahinkojen varalta

Vaasassa halutaan ennaltaehkäistä vahinkoja kaupungin kiinteistöissä. Vaasan Siivouspalvelut on laatinut sisäisen valvonnan ohjeen vesivahingon tai jonkin muun kalustoon tai rakenteisiin kohdistuneen vahingon välttämiseksi.

Vaasa
Vaasan Keskuskoulu sijaitsee Raastuvankadulla..
Vaasan Keskuskoulu sijaitsee Raastuvankadulla.Jarkko Heikkinen/YLE

Sisäisen ohjeen laatimiseen päädyttiin Vaasan Keskuskoulussa sattuneen vesivahingon myötä. Keskuskoulussa sattui viime kesänä lattiaremontin yhteydessä vesivahinko, joka aiheutui siivouskomerossa vesikatkon vuoksi auki jääneestä vesihanasta.

Selvitys paljasti, että kyseessä oli työntekijän inhimillinen erehdys. Koska kyseessä ei ollut ulkopuolisen urakoitsijan tuottamus vahinkoa ei voitu korvata vahinkovakuutuksesta vaan korjauskustannukset katettiin kaupungin vahinkorahastosta.

Ohje vesivahingon tai muun kalustoon kohdistuneen vahingon välttämiseksi on tänään keskiviikkona Vaasan teknisen lautakunnan käsittelyssä.

Lähteet: YLE Pohjanmaa