Kulttuurilehtikatsaus

Kulttuurilehtikatsauksessa valistetaan kaunokirjoituksen terveysvaaroista, arvostellaan matematiikan termien käyttöä kirjallisuudessa ja mediassa sekä kysytään, miten pojat saataisiin innostumaan klassisesta musiikista.

kulttuuri

Nykyään puhutaan koululaisten ryhtivioista, jotka aiheutuvat tietokoneen ääressä kyhjöttämisestä. Kulttuurilehti Hiidenkiven vuoden ensimmäisessä numerossa nostetaan esiin kaunokirjoituksen terveysvaarat. Professori Pertti Mustajoen artikkelissa katsahdetaan 1900-luvun alun Suomeen, jolloin monissa kouluissa kirjoitettiin kaltevaa kaunoa.

Asiantuntijat kannattivat pystyä kirjoitustapaa, sillä viistoon kirjoittavat lapset istuivat huonossa asennossa. Vuosisadan alun Terveydenhoitolehdessä Konrad Relander kertoi "Londonissa pidetystä hygienisestä kongressista". Kongressin osallistujat olivat olleet yksimielisiä siitä, että alkeiskoulussa pitäisi noudattaa pystyä kirjoitustapaa. Kaltevan kirjoituksen suurimpana vaarana väijyi kallellaan oleva pää ja siitä aiheutuva pysyvä ruumiinvika. Suomessa opettajat jakaantuivat kahteen leiriin, ja pian pystyn ja kaltevan kannattajat olivat kynäsodassa, kirjoittaa Pertti Mustajoki Hiidenkivi-lehdessä.

Miksi aina yhtälö?

Uudessa Parnassossa Kaisa Neimala tarkkailee matematiikan termien viljelyä kirjallisuudessa ja mediassa. "Tekstistä tuntuu tulevan täsmällisempi ja kauniimman kirjakielinen, kun siihen sujautetaan kelpo termejä", Neimala kirjoittaa ja ottaa esimerkikseen termin yhtälö.

Aluksi hän muistuttaa, että aikoinaan yhtälö tarkoitti sitä, että lause on yhtä suuri kuin toinen. "Nyt yhtälö ei tarkoita mitään, mutta viihtyy puheessa, lehdissä, kirjoissa, kaikkialla", Neimala kummastelee ja jatkaa esimerkillä: "Björn Wahlroos ehdottaa, että varakkaat maksaisivat terveydenhuollosta, ja televisiotoimittaja kiinnostuu: Tämä on erittäin mielenkiintoinen kokonaisuusyhtälö".

Neimala löytää yhtälöt myös kirjallisuudesta: Marko Kilven Kadotetuissa yhtälö ei täsmää, yhtälö on ollut mahdoton, yhtälö muodostuu kestämättömäksi. "Miksei mikään ole enää mielenkiintoista, kummallista tai vaikeaa vaan aina yhtälö?", pohtii Kaisa Neimala kirjallisuuslehti Parnassossa.

Klassisen ja kevyen musiikin opetuksessa turhia raja-aitoja

Minne pojat putoavat, kysyy Harri Kuusisaari helmikuun Rondo-lehden pääkirjoituksessa. Mieskato Lappeenrannan laulukilpailussa ja Kuopion viulukilpailussa herätti taannoin keskustelun poikien haluttomuudesta harrastaa klassista musiikkia. Kuusisaari pohtii perheiden, koulun ja koko yhteiskunnan vaalimia arvoja ja asenteita: "Miksi suomalaisen miehen roolimallit ovat niin ahtaita ja kompleksisia?".

Laulajien esittämän hätähuudon populaarimusiikin ylivallasta ja koululaulun puutteesta Kuusisaari allekirjoittaa, vaikka toteaakin heti perään, ettei se yksin riitä ongelmien selitykseksi. Hän muistuttaa, että musikaaleissa riittää ennennäkemätön määrä laulutaitoisia poikia, jotka voisi saada hyppäämään klassiselle puolelle.

"Jossain matkalla siis mättää. Klassisen ja kevyen musiikin opetuksessa on turhia raja-aitoja. Tonttien varjelemisesta voitaisiin jo luopua ja myöntää, että kyse on vain tyylieroista", Kuusisaari kirjoittaa. "Klassisen musiikin harrastus ei syty tuputtamalla vaan innostamalla. Mitään muuta tietä asiassa ei ole kuin koulujen, musiikkiopistojen ja taideinstituutioiden entistä sinnikkäämpi kasvatustyö, jonka eri tasoja voitaisiin koordinoida nykyistä paremmin", sinetöi Harri Kuusisaari pääkirjoituksensa musiikkilehti Rondossa.

Nuorella pojalla on ennakkoluuloja oopperaa kohtaan

Lehtikatsauksen päätteeksi voisi pohtia, mihin miehiä sitten klassisessa musiikissa tarvitaan. Viulut soivat kyllä kauniisti naisten käsissä, mutta kieltämättä Kansallisoopperan lavalla kuulisi mieluusti myös suomalaisia miesääniä.

Tuoreimmassa Kodin Kuvalehdessä kuvataan Kajaanin normaalikoulun ja Suomen Kansallisoopperan yhteistä oopperahanketta. Kyösti Pärssinen on seurannut nelikymmenpäisen lapsijoukon ja ooppera-ammattilaisten työskentelyä Kainuussa. 6A-luokan oppilas Valtteri Juntunen luettelee mielimusiikeikseen Suomi-rockin ja popin. Oopperalaulua kohtaan Valtteri Juntusella on ollut ennakkoluuloja: "Tiesin oopperasta sen, että siinä pari kovaäänistä heppua laulaa lavalla, ja että ei tule olemaan minun juttuni", Oopperaproduktion tekeminen on muuttanut Juntusen suhtautumista avarammaksi ja positiivisemmaksi. Ainakin tämän esityksen kovaäänisiä heppuja hän uskaltautuu kuuntelemaan.

Lähteet: Kultakuume/ Katri Henriksson