Luontaistuote tuo toivoa psoriaatikoille

Kruunupyyläinen Pekka Rannisto oli sairastanut psoriasista yli 30 vuotta, kun hän kuuli ystävältään luontaistuotteesta, joka saattaisi auttaa. Viiden viikon hoidon jälkeen Ranniston sairaus tuntuu häipyneen liki kokonaan.

Kotimaa
YLE / Petra Haavisto

Tätä nykyä Pekka Rannisto on iloinen mies. Vuonna 1975 tuolloin kolmekymppistä miestä ei kuitenkaan hymyilyttänyt, sillä korvatulehduksen jälkeen Ranniston ihossa ja otsassa ilmeni täpliä, jotka todettiin psoriasikseksi. Lääkärit evästivät Rannistoa siihen, että edessä olisi elämänmittainen tarina psoriasiksen kanssa.

Lääketieteellisen näkemyksen mukaan psoriasis ei ole parannettavissa, ainoastaan oireita voi lievittää.

Rannisto tiesi kyllä, että mielialat vaikuttavat psoriasikseen. Oireet voisivat pysyä kurissa, jos jaksaisi aina olla positiivisella mielellä, mutta eihän kukaan sellaiseen pystyyn.

Pekka Ranniston psoriasis eteni otsasta korviin, päähän, taipeisiin jaloissa ja käsissä, nivusiin ja myöhemmin myös selkään ja kylkiin, tukanpohjaan ja kynsiin.

- Jokainen tietää, kuinka viheliäinen se on. Sitä ei soisi pahimmalle vihollisellekaan. Se on niin ikävä juttu.

Sairautta oli toisinaan vaikea hoitaa Ranniston ammatin vuoksi: hän kuljetti bussia ja rekkaa. Nyt jo eläköityneen miehen mielessä on vieläkin elävästi se, kuinka hankalaa henkilökohtaisen hygienian hoitaminen joskus rekkakuskin reissuilla oli. Aina kun ei päässyt suihkuun päivittäin. Se taas hankaloitti oloa.

Hoito auttaa hetkeksi

Kun psoriasis Pekka Rannistolla todettiin, hän oli 1970-luvun lopussa sairaalassa Oulussa viikon ja siellä annettiin apua sekä kerrottiin, mistä on kyse. Rannisto on kiitollinen yhteiskunnan antamasta virallisesta hyvästä hoidosta. Siihen kuului lääkitystä ja valohoitoja.

- Olen niistä kiitollinen. Olen käynyt etelän rannoilla ja hoitoa saamassa sairaalassa. Siinä vain on se negatiivinen puoli, että kun hoitojakso on ohi, parin-kolmen-neljän viikon jälkeen sinulla on se sama psori takaisin ihossa.

Psoriasikseen auttavat valohoidon (ultraviolettisäteet) ja lääkkeiden yhdistelmä. Jostain syystä Pekka Rannistolle ei runsaskaan auringonotto Suomen kesässä ole auttanut, etelän aurinko kylläkin.

Oireet ihoa syvemmälle

Pekka Ranniston sairaus alkoi ihosta. Vuosikymmenien sairastamisen jälkeen hän on huomannut, että sairaus on mennyt niveliin. Sorminivelet ovat paisuneet sormissa ja nivelet natisevat. Tila pitää vielä tutkia sairaalassa. Oireet ovat viimeisin negatiivinen asia sairastamisessa.

Vuosikymmenten sairastelun jälkeen Pekka Rannisto vakuuttaa, että Inhottavin asia psoriasiksessa on kutina. Jos on mahdollista rasvata perusvoiteella päivittäin ihoa, niin kutina pysyy taka-alalla, mutta työmatkoilla ei aina päässyt rasvaamaan sillä tavalla.

- Kun illalla menet nukkumaan ja aamulla heräät, saatat huomata, että jalalla olet raapinut toista jalkaa ja sormenkynnet ovat raapineet käsivarret vereslihalle. Sänkyvaatteet voivat olla veressä, että ei mukavaa. Ei todellakaan.

Valoa näkyvissä

Viime syksynä Pekka Rannisto kuuli Virosta saatavasta voiteesta. Kaveri soitti Ruotsista ja kertoi Kartalin-nimisestä luonnontuotteesta, salvasta, joka auttaa. Pekka Rannisto päätti tilata tuotetta netistä. Aine tulee Eestistä, läheltä Haapsaloa.

Tuoteselosteessa kerrotaan, että voiteessa on muun muassa hunajaa, eukalyptus- ja laventeliöljyä, kamomillaa, vitamiineja ja muun muassa salisyylihappoa.

- On se käsittämätöntä, mitä voide saa aikaan. Voide ei näytä hyvältä, se on tummaa vaseliinimaista mönjää. Sitä levitetään pari kertaa päivässä ohut kerros sinne, missä psoriasista on. Ohjeessa sanotaan, että 2-4 kuukautta käytetään, mutta minä huomasin jo parin viikon päästä vaikutusta. Pian käyttäjä huomaa, että hilseilykohdat häipyvät ja iho rauhoittuu hämmästelee Rannisto.

Ihon rasvausta jatketaan säännöllisesti, jolloin hilseilyn jälkeen punaiset kohdat tulevat näkyviin. Pekka Rannisto käytti rasvaa kaikkiaan 5 viikkoa.

- Ajatelkaa, viiden viikon jälkeen kehostani häipyi psoriasis joka paikasta, eikä se ole tullut tähän päivään mennessä takaisin. Minulla on ollut kynsissä psoriasis, mutta nyt kynnetkin ovat ihan sileät. Minun kohdallani sattui keskellä hoitoa ulkomaanmatka, enkä voinut rasvata silloin, joten tukanpohjan hoito jäi kesken. Sinne aion vielä laittaa rasvaa, mutta muuten iho on parantunut, ihastelee Pekka Rannisto.

Hyviä kokemuksia

Ranniston suosittelemaa voidetta ei ole vahvistettu lääkkeeksi Suomessa. Rannisto on ollut yhteydessä lääkäreihin ja lääkärit eivät osaa sanoa lopullista sanaa Kartalin-voiteesta. Suomessa voidetta ei ole tutkittu. Lääkärit ovat kuulemma olleet huolissaan voiteen ja muiden hoitojen yhteisvaikutuksesta, mahdollisista allergisista reaktioista.

Kuitenkin Pekka Ranniston yli 20 ystävää on päässyt voiteen avulla psoriasiksesta, eikä heille ole tullut mitään negatiivisia vaikutuksia. Rannisto haluaa puhua aiheesta siksi, että hän uskoo, että voide voisi tuoda apua monen muunkin elämään.

- Minä itse otin tietoisesti riskin - jos tässä jokin riski olisi olemassa - sen takia, että jos tästä inhottavasta psoriasiksesta vain pääsisi tällä tavalla. Olen kuullut paljon ainoastaan hyvää tästä hoidosta. Enkä ole voidefirman markkinointimies, eikä minulla ole penniäkään liossa tässä asiassa. Olen pelkästään iloinen parantumisestani ja haluan tätä viestiä viedä eteenpäin, selventää Pekka Rannisto.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa