1. yle.fi
  2. Uutiset

Kent yllätysnimenä Wanajafestivalille

Suosittu ruotsalainen rockyhtye Kent saapuu ensi heinäkuussa Hämeenlinnan Wanajafestivalille. Muutenkin festarin artistikattaus on järjestäjien mukaan ehkä näyttävin festivaalin historiassa.

viihde
Wanajafestival 2009
Eläkeläiset pistivät yleisön humppaamaan perjantaina Wanajafestivaleilla.YLE Häme

Kentin lisäksi kaksipäiväisen Wanajafestivalin lavalle astuvat ainakin Eppu Normaali, Tarot, Mokoma ja Jenni Vartiainen.

Järjestäjät uskovat, että Wanajafestivalin liput menevät nopeasti kaupaksi ja liput myydään loppuun ennen tapahtumaviikonloppua. Lipunmyynti on ollut vilkasta myös Riihimäki Rockin osalta, joka sai vetonaulakseen The Baseballsin. Molemmat festivaalit ovat osa Rock`n Roll Circus -kiertuetta.

Kent harvinainen vieras Suomessa kesässä

Wanajafestivalille tuleva Kent on viimeksi nähty festarilavalla kesällä 2008 Ankkarockissa. Tänä vuonna Kentin Hämeenlinnan esiintyminen on yhtyeen ainoa kesän festivaalikeikka Suomessa Maarianhaminan Rockoffin lisäksi.

Ennen kesää Kent esiintyy Helsingin Hartwall Areenalla maaliskuun alussa.

Wanajafestival järjestetään heinäkuussa seisemännen kerran. Viime vuonna festivaalilla vieraili liki 15 000 kävijää.

Lähteet: YLE Häme

Lue seuraavaksi