Berliinin elokuvajuhlat kaivaa esille uusia tekijöitä

Maailman tärkeimpiin elokuva-alan tapahtumiin lukeutuvan Berliinin elokuvajuhlien rooli on vuosien varrella muuttunut. Nykyisin festivaali nostaa esiin uusia kykyjä. Elokuvajuhlat täyttää 60 vuotta.

Kuva: Eurovision

Berliinin elokuvajuhlat käynnistyivät torstaina harvinaisen himmeällä tähtiloistolla. Martin Scorsesen ja Roman Polanskin kaltaisten jättien lisäksi kaikille tuttuja nimiä löytyy lähinnä festivaalin syntymäpäivän kunniaksi järjestetyistä retrospektiiveistä.

Parrasvalot eivät kuitenkaan ole enää aikoihin olleet Berlinalen päätarkoitus. Tätä mieltä on elokuvajuhlaa jo yli kaksikymmentä vuotta tiiviisti seurannut tohtori Frank Stucke Berliinin Freie Universitätistä.

- Tämän festivaalin todellinen tarkoitus on antaa tuntemattomille elokuvantekijöille tilaisuus tulla tunnetuksi. Esimerkiksi Cannesissa ja Venetsiassa tällaisia mahdollisuuksia on paljon vähemmän, Stucke sanoo.

Elokuvafestivaali toimi kylmän sodan näyttämönä

Alun perin kyse oli kuitenkin nimenomaan tähdistä ja loisteesta - sekä kylmästä sodasta. Jaetun Berliinin amerikkalaisten miehittäjien perustama festivaali keskittyi Hollywood-elokuviin ja toimi niin kutsutun vapaan maailman näyteikkunana Neuvostoliiton miehittämään itään.

Kansainvälinen elokuvajuhlasta tuli vasta kun Berliinin muuri vei näyteikkunalta katsojat. Länsi-Berliinissä esitettiin nyt elokuvia joka puolelta maailmaa. Myös itäsaksalaiset ja neuvostoelokuvat pääsivät lopulta ohjelmistoon 1970-luvulla.

- Kehitykseen suhtauduttiin Itä-Saksassa tietenkin ristiriitaisesti. Toisaalta maa oli ylpeä tähtiensä menestyksestä, toisaalta heidän pelättiin loikkaavan länteen, Stucke sanoo.

Nykyään esillä nuoria ja tuntemattomia tekijöitä

Muurin murtumisen jälkeen Berlinale on löytänyt uuden paikan suurten elokuvajuhlien joukossa. Siitä on tullut vielä tuntemattomien nimien esiintymispaikka. Jopa festivaalin pääpalkinnoista, kultaisesta ja hopeisesta karhusta, kilpailevat liki tuntemattomat elokuvat ja ohjaajat.

- Berliinin elokuvajuhlilla voi löytää helmiä, jotka muuten pysyisivät piilossa. Näiden elokuvien tekijöistä voi tulla kuuluisia kymmenen vuoden kuluessa. Silloin he esiintyvät Cannesissa ja Venetsiassa ja Berliinissä on taas nuoria ja tuntemattomia tekijöitä uransa alussa, kertoo Tohtori Frank Stucke.

Tänä vuonna Berlinalessa esitetään myös neljä pitkää ja kaksi lyhyttä suomalaista elokuvaa. Muun muassa Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion näytelmäelokuva Sukunsa viimeinen sekä Aleksi Salmenperän ohjaustyö Paha perhe.