1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Mies tuomittiin noituudesta vankilaan Malawissa

Eteläisessä Afrikassa sijaitsevassa Malawissa tuomioistuin on tuominnut miehen kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen noituudesta.

Ulkomaat

Miehen naapuri syytti miestä siitä, että tämä oli langettanut loitsun, jonka vuoksi naapurin pelloille ei satanut. Mies on myöntänyt syytteet. Oikeus tuomitsi miehen kahdeksi kuukaudeksi vankilaan ja pakkotyöhön.

Tuomarin mukaan miehelle oli annettava kunnon rangaistus, jotta miehen kotikylän asukkaat saavat nauttia hetken rauhasta. Lisäksi tuomio suojelee miestä itseään.

Uskomukset noituudesta ja magista ovat juurtuneet syvälle Malawin yhteiskuntaan. Noituudesta voidaan tuomita jopa viideksi vuodeksi vankeuteen. Monet noituudesta epäillyt pahoinpidellään kuoliaiksi.

Köyhä, tupakan tuottajana kunnostautunut Malawi on kärsinyt pitkästä kuivuudesta ja sateiden vähyydestä viime vuodesta asti.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi