Teatteri vie klaffiretkelle Suomi-Filmin elokuvien maisemiin

Hämeenlinnan Hauholla vaelletaan ensi kesänä Valentin Vaalan klaffin jäljillä. Hauhon Niskavuori Näyttämö järjestää retken Hauholla kuvattujen Suomi-Filmin elokuvien maisemiin.

Hauho, Hämeenlinna
Hauhon Wuolteen kartano
Lumi peittää vielä Hauhon Wuolteen kartanon rannanpuoleisen piha-alueen, jossa kesällä 1939 kuvattiin Valentin Vaalan ohjaamaa Suomi-Filmin elokuvaa "Rikas tyttö". Talosta laskeutuvien kiviportaiden alapuolella oli tuolloin säntillinen muotopuutarha, joka jatkosodan aikana sai väistyä vihannes- ja kasvimaan tieltä. Näistä maisemista elokuvan naispääosan esittäjä Sirkka Sari lähti filmiseurueen kanssa juhlistamaan elokuvan valmistumista Aulangon hotelliin. Ilta päättyi traagisesti: kesäyön hämärimmän hetken aikaan Sirkka Sari menehtyi pudottuaan kattotasanteella olevan näkötorniksi luulemansa savupiipun mustaan nieluun.Hauhon Niskavuori Näyttämö

Kierroksella keskitytään lähinnä Valentin Vaalan vuosina 1937-1948 ohjaamiin elokuviin Niskavuoren naiset, Rikas tyttö, Vihreä kulta ja Ihmiset suviyössä. Noin seitsemänkymmentä vuotta sitten kuvattujen Suomi-elokuvien maisemat, osin rakennuksetkin, ovat entisillä sijoillaan, kertoo Hauhon Niskavuori Näyttämön Leni Lustre-Pere.

Uudet tielinjaukset ovat maiseman näkyvintä muutosta. Autoistuminen, elinkeinorakenteen ja jopa kokonaisen elämänmuodon muutokset ovat nekin jättäneet jälkensä kylänraittien pihapiireihin. Paljon on silti tallella ja tunnistettavissa.

Hauholla kuvattiin ensimmäinen ja varmasti tunnetuin elokuvaversio Niskavuoren naisista vuonna 1937. Elokuva sai valmistuttuaan julkisuutta, kun valtion filmitarkastamo määräsi siitä poistettavaksi paheelliseksi ja moraalisesti arveluttavaksi toteamansa osuuden. Kohtauksessa Niskavuoren Aarne (Tauno Palo) ja Ilona Ahlgren (Sirkka Sari) lepäilevät vierekkäin sängyn päällä - täysissä pukeissa.

Klaffiretki starttaa Hämeenlinnan keskustasta lauantaina 19. kesäkuuta. Opastettu kierros vie retkeläiset kaupungin koillisiin osiin Hauholle. Alvettulan, Ilmoilan ja Vitsiälän kylien kautta matkataan Sotjalan kylän Hovinkartanon "filmauspaikalle", jossa retken päätteeksi nähdään "Johan nyt Niskavuori!"-teatteriesitys.