Kreikka testaa euroa

Kreikan velkaongelmat syövät euroalueen uskottavuutta. Kriisiä peitelleet pankit saisivat yhdessä kreikkalaisten kanssa kantaa vastuunsa, Jouko Marttila pohtii kolumnissaan.

talous

Eurooppa sai alun perin nimensä Kreikasta. Antiikin tarun mukaan foininkialaisella kuninkaalla Agenorilla oli kaunis tytär - Europa. Eräänä päivänä Europa lähti meren rantaan poimimaan kukkia. Jumalten kuningas Zeus näki tämän, häikäistyi Europan kauneudesta ja rakastui päätä pahkaa. Päästäkseen ihastuksensa luo Zeus muutti itsensä valkoiseksi häräksi ja ilmestyi rannalle, missä Europa leikki sisartensa kanssa.

Häränhahmoinen Zeus lähestyi Europaa ja polvistui lempeästi tämän eteen. Europa voitti pelkonsa, ripotteli kukan terälehtiä härän niskaan ja nousi sen selkään. Saman tien härkä syöksähti eteenpäin valtavalla vauhdilla ja ylitti meren tyttö mukanaan. Zeus laskeutui Kreetalle, missä hän piti Europaa vankinaan ja teki hänestä Kreetan ensimmäisen kuningattaren.

Taru Europasta elää uusille sukupolville kreikkalaisessa kahden euron kolikossa, jonka kansalliselle puolelle Europa on kuvattu yhdessä Zeus-härän kanssa.

Drakmasta euroon

Raha ja petos kuvaavat hyvin myös nykypäivän Kreikkaa. Kymmenen vuotta sitten Kreikka hylkäsi maailman vanhimman yhä käytössä olleen valuutan, drakman, päästäkseen mukaan yhteiseen euroalueeseen. Kreikkaa ei alun perin huolittu euromaiden ydinjoukkoon, koska sen talous oli pahasti kuralla. Työttömyys, inflaatio ja velkaantumisvaihti hirvittivät muita euroehdokkaita, mutta Kreikalle annettiin vuoden jatkoaika syöksykierteen oikaisemiseen.

Kreikka ilmestyi komission eteen uusien laskelmien kera kuin Zeus rannalle ja sai euroministerit uskomaan taruihin. Poliittinen paine oli kova Kreikan ottamiseksi mukaan euroon. Kymmenen vuotta maa on saanut elää kuin sika vatukossa ja EU-virkamiehet ovat naureskelleet tilastoille, joita Ateenasta on Brysseliin ja Frankfurtiin lähetetty.

Tämä kerta on erilainen

Jo euroon liittyessään Kreikka iloitsi erityisesti siitä, että euroalue vakauttaa sen taloutta. Kreikan poliittinen johto laski viekkaasti, että velat voi siirtää muiden maksettavaksi, jos tilanne kärjistyy. Isot pankit Goldman Sachsin johdolla auttoivat lykkäämään kriisiä muuttamalla velkoja saataviksi.

Carmen Reinhart ja Kenneth Rogoff ovat kirjoittaneet mainion kirjan maailman talous- ja pankkikriiseistä. Kirjan nimi on "This time is different" - tämä kerta on erilainen. Kreikka on kautta historian ollut Euroopan sairas mies, mutta ehkä komissiossa kuviteltiin, että tämä kerta on erilainen - jospa Kreikka tekee minkä lupaa. Ei tehnyt.

Reinhart ja Rogoff todistavat kahdeksan vuosisadan taakse ulottuvalla aineistollaan, että talouskriisit noudattavat samaa kaavaa. Varoitusvalot vilkkuvat yleensä pitkään, mutta poliitikot ja keskuspankkiirit ajattelevat, että tällä kertaa tilanne on erilainen kuin viimeksi. Eikä se kuitenkaan ole, ja kriisi pääsee yllättämään.

Kreikka on itse asiassa useimmin velkojaan laiminlyönyt maa Euroopassa. Itsenäisyytensä aikana se on viettänyt 50 vuotta erilaisten velkajärjestelyjen kohteena. Yleensä velkaongelmat kertyvät toistuvasti samoille maille. Vuositasolla Kreikka pääsee velkaongelmineen samaan sarjaan useimpien Etelä-Amerikan maiden kanssa.

Yhdestä kaksi

Kreikkalaiset ovat olleet kekseliäitä taloudenpidossa ennenkin.

Antiikin Kreikkaan kuulunut Syrakusan kaupunkivaltio sijaitsi Italiassa. Kaupunkia hallitsi julma ja vallanhimonen tyranni Dionysios, joka oli vallassa noin 300 vuotta ennen Kristuksen syntymää. Hän valtasi kaupunkeja Etelä-Italiassa ja Sisiliassa. Jatkuva sodankäynti maksoi tietysti paljon. Rahaa täytyi varastaa ja lainata. Lopulta Dionysios ei selviytynyt veloistaan ja määräsi kaikki yhden drakman kolikot takavarikoitaviksi kuolemantuomion uhalla. Kerättyään rahat hän löi niistä kahden drakman kolikkoja ja maksoi velkansa.

Nykyään tätä sanottaisiin setelirahoitukseksi ja velkojen inflatoinniksi. Kreikka ei tietenkään voi näin tehdä, vaikka haluaisi, koska sillä ei ole enää omaa valuuttaa. Sen sijaan se voi toivoa, että joku muu maksaa velat sen puolesta tai antaa ne anteeksi.

Entä, jos tehtäisiin kuten Dionysios? Lyödään kaikista euron kolikoista kahden euron kolikkoja, painetaan satasista kaksisatasia ja maksetaan kaikkien euromaiden velat kerralla pois. Hyvä idea, jos haluamme lähteä Zimbabwen tielle ja hypätä hyperinflaatioon.

Mikä avuksi?

Helppoja ratkaisuja ei ole. Kreikka yrittää oikaista syöksyä jäädyttämällä virkamiesten palkat, kiristämällä verotusta ja leikkaamalla eläke-etuuksia. Se tie voi johtaa vaikka kansannousuun. Kreikan demokratialla on pitkä, mutta epävakaa historia. Baltiassa samaa lääkettä niellään paljon rauhallisemmissa tunnelmissa. Vertailukohtana kun on entinen pula-ajan Neuvostoliitto.

Kreikan levottomuus voi tarttua muihin heikkoihin eurotalouksiin kuten Portugaliin tai Espanjaan, miksei myös Italiaan. Tätä kehitystä hinnoitellaan jo markkinoilla ja euro halpenee. Jos euroa ei olisi, drakma, escudo, peseta ja muut reuna-alueiden valuutat olisivat romahtaneet ja korot hipoisivat pilviä.

Suomen viennille halpa euro tuo hetkellistä helpotusta, mutta euroalueen ongelmat ovat syvemmällä. Kriisinhallinnasta puuttuu toimeenpano. Nyt tarvittaisiin yhteistä pakkopaitaa, mutta sellaista ei ole eikä taida tullakaan. Riitely yhteisestä maatalouspolitiikasta jätti niin syvät arvet, että veroharmonisoinnista tai muusta finanssipolitiikan yhtenäistämisestä ei edes keskustella.

Euroa ei varmasti uhrata kreikkalaisten alttarille, mutta mikä avuksi? Sisäinen devalvaatio eli menoleikkaukset ja palkanalennukset eivät ehkä riitä. Jos ja kun velkoja annetaan anteeksi tai maksetaan Kreikan puolesta, ehtojen pitää olla niin kovat, että kreikkalaiset ja heidän kanssaan vehkeilleet pankkiirit tuntevat sen oikeasti nahoissaan.

Vai liekö parempi, että ihmettely jatkuu ja valkoisen härän jälkeen jäämme odottamaan seuraavaa taruolentoa yhteistä kassaamme ryöväämään?

Lähteet: Jouko Marttila / YLE Radio 1:n Ykkösaamun kolumnisti