Kirjastoauton kohtalo päätettävänä Hyrynsalmella

Hyrynsalmelaiset jäävät ilman kirjastoauton palveluja toukokuun jälkeen. Kunnanhallitus päättää tiistaina lopetetaanko kirjastoauton liikennöinti kesäkuun alussa.

Kuva: YLE / Jan Hynnä

Liikennöinnin lopettamista perustellaan muun muassa sillä, että auto on vanha ja kirjastoauton lainamäärät ovat jatkuvasti vähentyneet. Esimerkiksi viime vuonna lainamäärät vähenivät viidenneksen edellisvuodesta.

Kirjastoautoliikenteen lakkautus on kirjattu myös kunnan talouden tasapainotussuunnitelmaan, kirjastoauton vuosikustannukset ovat olleet noin 40 000 euroa.

Lakkautussuunnitelmista on järjestetty syksyllä tiedotustilaisuudet Moisiovaarassa ja Ukkohallassa. Tarkoituksena on korvata kirjastoautoliikenteen lakkautus muuttamalla pääkirjaston aukioloaikoja.

Kirjasto pidetään auki niin, että asiointiliikenteen asiakkaat pääsevät kuntakeskuksessa käydessään pistäytymään myös kirjastossa. Moisiovaaran koulun oppilaat kuljetetaan pääkirjastoon yhdestä kahteen kertaan kuukaudessa.