A-studio: Salakuvat suomalaisilta turkistarhoilta Lontoon muotiviikoille

Keskiviikkoillan A-studiossa esitettiin eläinaktivistien suomalaisilla turkistarhoilla salaa kuvaamaa materiaalia. Se osoittaa vakavia puutteita eläinten hyvinvoinnissa.

Kotimaa
Turkistarha.
YLE

Aktivistit kuvasivat viime vuoden jälkipuoliskolla kolmessakymmenessä turkistarhassa.

A-studion saamien tietojen mukaan kuvat suomalaisilta turkistarhoilta aiotaan levittää laajaan kansainväliseen jakeluun mm. Lontoon muotiviikon yhteydessä.

Kyseessä on A-studion mukaan ensimmäinen kerta, kun kansainvälisesti hyvässä maineessa olevilta suomalaisilta tarhoilta leviää kielteistä kuvamateriaalia julkisuuteen.

Kuvamateriaalissa ketut muun muassa liikehtivät levottomasti, ja useilla eläimillä on eriasteisia vammoja. Pienet avoimet häkit aiheuttavat ketuille monenlaisia oireita, kuten häkissä ravaamista ja vammoja häkkiverkon piikeistä.

Kesäkuussa ja joulukuussa vuonna 2009 kuvattu materiaali osoittaa, että kettujen saamat vammat on jätetty hoitamatta.

Korkeasaaren eläinlääkäri Eeva Rudbäckin mukaan joidenkin kuvattujen kettujen tila oli sellainen, että ne olisi pitänyt lopettaa.

- Ihmettelen että tää homma ei ole edennyt näiden parin kymmenen vuoden aikana yhtään mihinkään, päinvastoin, toteaa Rudbäck.

- Tää on välinpitämättömyyttä eläimiä kohtaan ja elämää kohtaan.

Suomalaisista turkistiloista noin puolet on sertifioitu, minkä on tarkoitus taata vastuullisuus turkistuotannossa. Kuitenkin suuri osa aktivistien kuvamateriaalista oli kuvattu sertifioiduilla tiloilla.

Turkiseläinten kasvattajien liiton toiminnanjohtaja Tuula Dahlman sanoo, että eläinten hoitamatta jättäminen ei ole puolusteltavissa. Yksittäisiä kuvia Dahlman ei lähde kommentoimaan. Dahlmanin mukaan turkistuottajilla on toimiva omavalvontajärjestelmä.

- Toki niin, että jos sertifioitu tila ei täytä niitä kriteereitä, jotka sen kuuluu täyttää, niin se ilman muuta menettää sen sertifikaatin, Dahlman toteaa.

Dahlmanin mielestä kuvat ovat osa eläinoikeusaktivistien kampanjaa, jonka tavoitteena on nykymuotoisen kotieläintuotannon lakkauttaminen.

Lähteet: YLE Uutiset