KHO ratkaisee Tiitisen-listan julkisuuden huhtikuun lopussa

Korkein hallinto-oikeus KHO järjestää maaliskuussa suullisen käsittelyn ennen kuin se tekee ratkaisunsa ns. Tiitisen-listan julkisuudesta.

Kotimaa

12. maaliskuuta järjestettävään suulliseen käsittelyyn on kutsuttu asianosaiset. He ovat Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä valittanut Suojelupoliisi ja listan julkistamista vaatinut toimittaja. Käsittely alkaa tuolloin avoimena, mutta osa käsittelystä saatetaan määrätä salaiseksi.

Helsingin hallinto-oikeus päätti kesällä 2008, että Tiitisen-lista on julkinen asiakirja ja että se tulee luovuttaa sitä pyytäneelle toimittajalle. Suojelupoliisi valitti päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jonka on siis nyt määrä antaa ratkaisunsa Supon valitukseen.

- Asianosaisten kuuleminen järjestetään asian selvittämiseksi ennen kuin KHO antaa ratkaisunsa, KHO:n viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen kertoo.

Tiitisen-lista on ollut KHO:ssa esittelijän ja tuomareiden nähtävillä 2. helmikuuta järjestetyssä istunnossa.

Arolaisen mukaan KHO:n puheenjohtaja on todennut, että KHO pyrkii ratkaisemaan huhtikuun loppuun mennessä, onko Tiitisen-lista julkinen asiakirja vai ei.

Supon päällikkö Ilkka Salmi on sanonut aiemmin muun muassa YLEn Arto Nyberg-ohjelmassa, että Tiitisen lista julkistetaan, jos korkein hallinto-oikeus niin päättää.

Lähteet: YLE Uutiset