1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. anatomia

Hengitä syvään aamuin illoin

Omaa kehoaan voi herätellä aamulla lempeästi hengittämällä muutaman kerran oikein syvään. Samalla tavalla voi myös houkutella unta illan tullen.

anatomia
Ihminen suu auki.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Hengittäminen tulee niin automaattisesti, että eipä sitä juuri tule ajatelleeksi miten hengittää. Moni kuitenkin hengittää liian pinnallisesti, ainoastaan keuhkojen yläosalla. Hengittäminen pitäisi mennä alas lantionseudulle asti.

- Pieni lapsi osaa vielä hengittää oikein. Meillä kiireisillä aikuisilla hengitys tuppaa nousemaan rintakehälle, kertoo Voice Massage-terapeutti Niina Helminen.

Äänihieronnasta apua vaivoihin

Oikeanlaista hengittämistä voi opetella esimerkiksi Voice Massage -terapeutin avulla. Äänihieronnassa keskitytään hengityksen alueen lihasten rentouttamiseen sekä kurkunpään ulkoisten lihasten käsittelyyn. Äänihieronta ei ole ainoastaan puhetta paljon työssään käyttäville, vaan se tuo helpotusta myös kiputiloja ja jännityksiä niska- ja hartiaseudulla tunteville. Nämä ongelmat koskettavat jossain elämänvaiheessa kaikkia.

Usein hoitoon hakeudutaan liian myöhään. Vaivat ovat ajan saatossa voineet jo kroonistua.

- Jos kokee, että on kireyksiä kurkun alueella, esimerkiksi palan tunne kurkussa, tiukkuutta ja kireyttä kaulan alueella tai jos kuuluu yönarskuttelijoihin, Helminen luettelee hoitoa kaipaavien vaivoja. Myös astmaatikot voivat löytää helpostusta hengitykseen äänihieronnan avulla.

Aloita aamu hengittämällä oikein

Kunnollinen, syvä ja rauhallinen hengittely on hyvä aamunavaus kropalle. Jos päivä vaatii paljon puhumista, on hyvä viritellä ääntä kevyesti vaikkapa laulajien ääniharjoituksilla ja yläkropan venyttelyllä. Rauhallinen hengittelyhetki ennen nukkumaanmenoa rauhoittaa sopivasti myös yöunia varten.

Lähteet: YLE Pohjanmaa

Lue seuraavaksi