Moventas Windillä ulosmarssi

Moventas Windin työntekijät ovat marssineet ulos vastalauseena maalaustoimintojen ulkoistamiselle. Yhtiö ulkoistaa neljä työntekijää Jyväskylässä ja neljä Karkkilassa. Työpaikoille palataan tiistaina.

talous
Moventaksen tuotantolaitos Jyväskylässä
YLE / Jarkko Riikonen

Pääluottamusmies Kari Liukkoilan mukaan ulosmarssissa on kyse periaatteesta ja protestista.

- Yhtiö on todennäköisesti menetellyt tässä laillisesti, mutta aivan minimivelvollisuudet täyttäen. Minkäänlaisia neuvotteluja ei käyty, ja ilmoitus tuli vasta kun kauppa oli jo solmittu, hän sanoo.

Ulosmarssiin osallistuvat Jyväskylä Rautpohjan ja Keljon yksiköt sekä Karkkilan yksikkö. Osallistuvien määrästä ei ole tarkkaa tietoa.

- Meillä on niin paljon väkeä lomautettuna. Mutta kaikki jotka ovat paikalla osallistuvat, ja palaavat tiistaina takaisin, Liukkoila sanoo.

Ulkoistettavat työntekijät ovat maalareita, mutta tehneet muitakin töitä. Liukkoilan mukaan heille olisikin voitu etsiä töitä Moventakselta.

Lähteet: YLE Keski-Suomi