1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Avaruuskivestä useita yhteydenottoja

Viime perjantaina eteläisen Suomen taivaalla nähty kirkas tulipallo on poikinut yhteydenottoja Tähtitieteelliseen yhdistykseen Ursaan. Tulipallosta on saattanut pudota pienehkö, noin jalkapallon kokoinen meteoriitti Kärkölään, Riihimäki-Lahti-radan varteen.

Kärkölän tulipallo saatiin vangittua useampaan meteoriitteja metsästävään kameraan. Kuva: Esko Lyytinen

Lahden Ursan puheenjohtaja Marko Kämäräinen tietää kertoa, että meteoriitti on kulkenut jyrkässä kulmassa, noin 72 asteen jyrkkyydellä. Suunta on ollut etelä-lounas.

- Jos joku nyt päättää lähteä etsimään kivenkappaletta, kannattaa olla yhteydessä meidän meteoriryhmäämme. Kyseessä on pieni kivi, noin sadan gramman painoinen. Sitä voi olla hyvin vaikea löytää, sillä se on todennäköisesti mennyt lumihangen sisään, Kämäräinen arvioi.

Hänen mukaansa noin sadan gramman painoinen avaruuskivi voisi olla kämmenen kokoinen ja väriltään harmaa. Kovin teräväreunainen ei kivenpalanen ole, sillä mahdolliset terävät reunat ovat sulaneet meteoriitin tullessa ilmakehään.

Lahden Ursaan silminnäkijähavaintoja tulipallosta ei ole vielä tullut.

- Sen sijaan pääyhdistys Ursa on saanut jo useita yhteydenottoja asiasta. Onhan tämä aika kiva asia tutkia. Ei ole yleistä, että Suomesta löytyisi meteoriitti, tuumii Marko Kämäräinen.