Aamutohtori: Puuttuvat hampaat

Aamutohtorissa pohdittiin sitä, miten puuttuvia hampaita voidaan korvata ja onko hampaan tai hampaiden puuttumisesta muutakin kuin esteettistä haittaa. Aamutohtorina oli Susanna Paju.

Kuva: YLE

Aamutohtorin mukaan puuttuvia hampaita ei aina ole pakko korvata, purennallisesti ihminen selviää 10 hammasparilla. Yksittäisen hampaan puuttuminen on lähinnä esteettinen ongelma, jos hammas on lähtenyt näkyvältä alueelta.

Ongelmiakin puuttuvat hampaat saattavat aiheuttaa. Yleisiä ongelmia ovat muun muassa jäljelläolevien hampaiden kallistumiset, ienongelmat, syventyneet ientaskut , purentavaivat ja leukanivelvaivat sekä kivut leukojen ja kasvojen alueella.

Hampaattomuus on vähentynyt Suomessa 20 vuodessa selvästi. Karies on vähentynyt ja parodontiitti pystytään hoitamaan paremmin. Nykyisin pystytään paremmin säästämään omia hampaita. Työikäisistä kuusi prosenttia ja eläkeikäisistä 44 prosenttia on menettänyt kaikki hampaansa. Yli 75-vuotiaista noin puolet on hampaattomia. Alueelliset erot ovat merkittäviä, pohjoisessa enemmän hampaattomia. Naisilla esiintyy hampaattomuutta miehiä enemmän.