1. yle.fi
  2. Uutiset

Ennätyskaloja Varsinais-Suomessa

Saaristomereltä paljastui viime vuonna kaksi ennätyskalaa merkittäväksi ennätysrekisteriin. Sitä ylläpitää Kalatalouden Keskusliitto.

kalat

Molemmat ennätyskalat saalistettiin Paraisten vesillä. Kalatalouden Keskusliiton ennätysrekisteriin pääsivät viime vuonna kilon painoinen nokkakala, joka oli uinut rysään toukokuussa. Toinen oli 29 senttimetrin mittainen siloneula. Se saalistettiin verkosta marraskuussa.

Lisäksi Hangon vesiltä löytyi vielä Suomen vesillä täysin uusi laji, kun nuotasta löytyi alle viiden sentin pituinen seitsenruototokko.

Kaikkiaan Kalatalouden Keskusliitto kirjasi viime vuodelta 14 ennätyskalaa. Suomeen on perustettu vuoden 2000 alusta uusi ennätyskalarekisteri. Uuteen rekisteriin kerätään tietoja 2000-luvun ennätyskaloista ja -ravuista.

Tarkkuutta ennätyksiin

Uusi rekisteri perustettiin, jotta voitaisiin välttyä ennätystietojen epätarkkuuksilta tai jopa virheellisyyksiltä. Samoin tietojen todenperäisyys on nyt helpompi tarkistaa. Vanhat ennätysrekisterit jäävät historiaan omana tärkeänä osana suomalaista kalastushistoriaan.

Jokaiselle kala- ja rapulajille on määrätty alin paino- tai pituusraja, jonka ylittävät kalat tai ravut pääsevät ennätyskalalautakunnan tutkittavaksi ja hyväksyttäväksi. Isoiksi kasvavilla kaloilla ratkaiseva mitta on paino, pikkukaloilla ja ravuilla se on pituus. Joidenkin harvinaisten lajien kohdalla ei ole alamittaa määritelty, mutta näistäkin lajeista odotetaan saalistietoja rekisteriin.

Lähteet: YLE Turku

Lue seuraavaksi