1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Jamppa Tuominen

Jampan muisto elää

90-luvun lopulla edesmenneen oululaisen iskelmätähden Jamppa Tuomisen muisto elää edelleen vahvana. Äskettäin Jampan fani-klubi julkaisi Tribuutti-albumin, jolla tämän päivän iskelmätähdet laulavat Jampan aikanaan tunnetuksi tekemiä kappaleita.

Jamppa Tuomisen tribuuttilevy on tehty Jampan ja säveltäjä Veikko Juntusen kunniaksi, kertoo Jampan sisko Pirjo Kanniainen. Kuva: YLE / Risto Degerman

Tuoreella tribuuttialbumilla esiintyvät muun muassa Mikko Alatalo, Frederik, Saija Varjus, Kari Piironen, Jaska Mäkynen ja tribuuttialbumin ideoinut Kai Tapani.

- Kun radiosta kuuluu jokin uusi iskelmä, aivoissa pyörii usein, miten Jamppa olisi tämän laulanut, sanoi Ylen Oulun haastattelema Jamppa Tuomisen sisko Pirjo Kanniainen. Hän toimii myös Jamppa Tuomisen fani-klubin sihteerinä.

- Oli oikeastaan hyvä, että tämä faniklubi perustettiin vasta 2006. Silloin Jampan kuolemasta oli jo ehtinyt kulua sen verran aikaa, ettei asia tuntunut niin kipeältä, kertoo Kanniainen. Jamppa Tuominen menehtyi vuonna 1998 Kanariansaarilla Playa del Inglesiläisessä hotellissa.

Pikkuveljen fanit hämmensivät

- Minullehan Jamppa oli pikkuveli ja oli aika ihmeellistä kulkea hänen mukanaan, kun niitä faneja oli joka puolella ympärillä, muistelee Pirjo Kanniainen. Keikkaillessaan Jamppa piti yhteyttä siskoonsa varsinkin silloin, kun hotellielämä kävi pitkäksi.

- Silloin soiteltiin ja puheltiin pitkään, vaikka Jamppa ei aivan kaikkia arimpia asioitaan halunnutkaan paljastaa. Hän oli kuitenkin nuorempi veli ja saatoin puhua hänelle ihan suoraankin, naurahti Pirjo Kanniainen.

Kultakausi alkoi 70 -luvulla

Jarmo eli Jamppa Tuomisen kultakausi alkoi hänen 70-luvun puolessa välissä laulamastaan Aamu toi, ilta vei –laulusta, joka nousi suurhitiksi. Se toi hänelle peräti timanttilevyn.

Jamppa Tuomisen kultakausi jatkui vielä 80-luvulla, mutta sen jälkeen hänen uransa kääntyi laskuun. Loppuaikana hän esiintyi pääosin suomalaisille turisteille etelän lomakohteissa.

Yli 700 000 myydyllä levyllään ja 13:lla kultalevyllään Jamppa Tuominen on yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimmista iskelmälaulajista.