Suomessa on pulaa äänisuunnittelijoista

Suomessa on pulaa pätevistä äänisuunnittelijoista. Äänisuunnittelijoita tarvitaan yhä useammilla aloilla, muun muassa peli- ja matkapuhelinteollisuudessa. Myös elokuvien äänisuunnittelijoilla riittää töitä. Samalla alan arvostus on kasvanut.

kulttuuri

Äänisuunnittelua voi opiskella Teatterikorkeakoulussa sekä Taideteollisessa korkeakoulussa sekä ammattikorkeakouluissa Helsingissä ja Tampereella sekä Turun taideakatemiassa.

Taideteollisen korkeakoulun elokuvaäänityksen ja äänisuunnittelun professori Matti Kuortti arvioi, että koulutuksen suhteellisen suuri määrä kertoo äänisuunnittelun kysynnän kasvusta.

- Alalle tarvitaan ammattilaista työvoimaa. Esimerkiksi monesti käy niin, että tuottaja soittaa hädissään, että meiltä puuttuu ääniryhmästä kolmas henkilö, joka välttämättä tarvitaan, että löytyisikö teiltä joku joka voisi lähteä kolmeksi kuukaudeksi keikalle, kertoo Kuortti.

Äänisuunnittelun arvostus kasvanut

Äänisuunnittelu on professori Matti Kuortin mukaan saanut digitaalisen äänenkäsittelyn myötä myös enemmän arvostusta. Kuortti, joka toimi äänittäjänä Risto Jarvan elokuvissa 1970 -luvulla, toteaa, että elokuvien äänen laadussa on tapahtunut valtava muutos. Näyttelijöiden repliikeistä kun ei tahtonut ennen saada mitään selvää.

- Niin elokuvien tuottajat kuin ohjaajatkin osaavat nyttemmin kiinnittää enemmän huomiota siihen, että elokuvan taiteellinen taso nousee äänikerronnan kautta, Kuortti arvioi.

Kuortti mainitsee esimerkiksi Mikael Nyströmin äänisuunnittelun Jukka-Pekka Valkeapään Göteborgin elokuvajuhlilla viime vuonna palkitussa elokuvassa Muukalainen. Elokuvassa on vain vähän repliikkejä ja Kuortin mukaan elokuvan hartauden tunnelmassa on äänisuunnittelulla merkittävä osuus.

- Se on harkiten ja kurinalaisesti toteutettu. Joskus nimittäin meillä ja muuallakin mopo karkaa käsistä ja ruvetaan tekemään omaa äänitaidetta niin, että aletaan jyräämään kuvaa, huomautta Kuortti.

Mobiiliteknologia tarvitsee yhä enemmän äänisuunnittelijoita

Äänisuunnittelijoita tarvitaan kasvavan peli- ja mobiiliteknologian myötä yhä monipuolisempiin äänitöihin. Taideteollisen korkeakoulun medialaboratoriossa alkaakin syksyllä oma pelisuunnittelun koulutusohjelma ja kahden vuoden ajan on tarjolla ollut Sound in New Media, Ääni uudessa mediassa –koulutusohjelma.

Sound in New Media –ohjelman vastaava Antti Ikonen kertoo, että internetissä ja matkapuhelimissa yleistyvät pelit ovat esimerkki siitä, mihin äänisuunnittelijoita kysytään enenevissä määrin:

- Kännyköissähän alkaa nykyisin olla niin paljon muunlaisia sovelluksia kuten peli- ja hyötyohjelmia, joissa äänellä ja äänisuunnittelulla on merkittävä rooli, kertoo Ikonen.

Mobiiliteknologian äänisuunnittelu mahdollistaa Ikosen mukaan tulevaisuudessa myös sokeiden huomioonottamisen aivan uudella tavalla.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Jenni Stammaier