1. yle.fi
  2. Uutiset

Rankka talvi kasvattaa postin kustannuksia

Rahanmenoa Itellalle aiheuttavat sekä lisääntyneet ylityöt, sairaslomat että ajoneuvoille sattuneet vahingot. Postinjakajille kuluva talvi on ollut erityisen raskas.

Kotimaan uutiset
Postinjakaja Vesa Naskali pyöräilee lumisella tiellä.
YLE

Postinjakaja Vesa Naskali painaa päivittäistä reittiään pyörällä Espoon Viherlaaksossa. Lunta on pyryttänyt jälleen koko päivän, ja nietokset alkavat kasvaa pyöränkumien alla. Kuluva talvi on ollut pyörällä ja jalkapelillä liikkuville postinjakajille erittäin raskas. Myös Naskali tuntee sen nahoissaan.

- Kyllä se on vähän vaikeaa ollut kieltämättä, että näitä teitäkään ei aina ole välttämättä kovin hyvin aurattu., Raskasta on ollut.

Sairaslomat ja ylityöt lisääntyneet huomattavasti

Ankarat olosuhteet ovat lisänneet Itellan sairaslomia joulu-helmikuussa Etelä-Suomessa. Väsyneeseen työntekijään flunssakin iskee helpommin. Itellan aluepäällikkö Riku Punkkinen kertoo, että myös ylitöitä pääkaupunkiseudun jakajille on kertynyt arviolta kolmanneksen enemmän kuin edellistalvina, sillä kinosten kasvaessa matkanteko hidastuu. Euromääräisiä kustannuksia Punkkinen ei tässä vaiheessa halua lähteä arvioimaan.

Työntekijöiden lisäksi myös kalusto on kovilla, sanoo Espoon Viherlaakson ja Kauniaisten jakelualueen esimies Pasi Äijö.

- Mehän jaetaan postia myös autoilla, että on saanut autojakin irrotella tuolta ojista ja allikoista. Välillä ovat olleet paikalliset asukkaat lapioineen apuna!

Pyörämiehelle liukas lähimäki on tullut turhankin tutuksi.

- Kun pyörässä on paljon tavaraa ja se on liukas niin siinä tulee kaaduttua melko usein. Välillä on vaikeaa päästä ylös ja pelottaa tuleeko sieltä autoja ja muita, Vesa Naskali sanoo.

Postilaatikot hukkuvat kinoksiin

Postilaatikoilla vaikeat olosuhteet näkyvät aika-ajoin myöhästyneenä jakeluna. Oman osansa myöhästymisistä aiheuttavat asiakkaat itse, sillä monen postilaatikon kohdalla lumityöt ovat unohtuneet.

- Esim. minä en pääse pyörällä suoraan laatikolle vaan joutuu kävelemään laatikoille ja se on huomattavasti hitaampaa kokonaisuudessaan se työ, Naskali huomauttaa.

Hän toivookin asukkaiden tarttuvan nykyistä useammin lapionvarteen. Myös kaupunkien talvikunnossapidolle postinjakajilta lähtee toive katujen kunnossapidosta. Postimiehen oma kunto sen sijaan on näiden kelien jäljiltä priimaa.

- Tässä kun joutuu paljon polkemaan ja välillä juoksemaankin, niin kyllä se tätä kuntoa edistää. Painokin pysyy hyvin hallussa, Naskali naurahtaa.

- Kyllä talvi on kuitenkin parempi kuin vesikelit, takaisin pyöränselkään nouseva Naskali huikkaa.

Lähteet: YLE Helsinki / Marika Ahonen

Lue seuraavaksi