Tomas Nuñez-Garcés sellokilvan voittoon

Turun 11. sellokilpailun kiistattomaksi voittajaksi selvisi Tomas Nuñez-Garcés. Hän oli sekä tuomariston että yleisön suosikki. Kilpailun 6000 euron palkintosumman lisäksi hän sai 500 euron suuruisen yleisön suosikkipalkinnon. Sellokilvan toisena palkittiin Jaani Helander ja kolmanneksi sijoittui Joona Pulkkinen.

sello
Tomas Nuñez-Garcés.
Tomas Nuñez-Garcés.YLE / Aleksi Hakala

25-vuotias Tomas Nuñez-Garcés on syntyisin Ahvenanmaalta ja opiskelee Sibelius-Akatemiassa. Opettajina ovat olleet Jacob Lind (Ahvenanmaan musiikkiopisto), Timo Hanhinen (Turun konservatorio), Hannu Kiiski ja Marko Ylönen.

Omien resitaalien lisäksi Nuñez-Garcés on esiintynyt sekä orkesteri- että kamarimuusikkona ja solistitehtävissä. Hän soittaa Postiglione-kvartetissa, joka vuonna 2009 voitti kansainvälisen Night & Sun -kvartettikilpailun. Hänen soittimensa on Finlandssvenska instrumentfondenin omistama Vincenzo Postiglione-sello.

Voittaja on kiinnitetty esiintymään Iitin, Naantalin ja Turun musiikkijuhlilla sekä Saimaa Sinfonietan ja Turun filharmonisen orkesterin konserteissa. Lisäksi Yleisradio on kutsunut voittajan äänittämään studioonsa. Esitykset kuullaan YLE Radio 1:n M-studio-ohjelmasarjassa.

Finaalissa kilpailivat Jaani Helander, Juhani Kaasinen, Iida-Vilhelmiina Laine, Tomas Nuñez-Garcés, Joona Pulkkinen ja Larimatti Punelpuro. Loppukilpailussa kilpailijat esittivät Uuno Klamin Tseremissiläisen fantasian op. 19 sekä yhden konserton kolmesta annetusta vaihtoehdosta. Laine ja Kaasinen olivat valinneet Robert Schumannin Konserton a-molli op. 129 ja loput finalistit Pjotr Tshaikovskin Rokokoo-muunnelmat op. 33. Finalisteja säesti Petri Sakarin johtama Turun filharmoninen orkesteri.

Lähteet: YLE Turku