1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tiede

Uudenkaupungin konseptiauto esillä Genevessä

Valmet Automotiven kehittämä konseptiauto Eva on esillä Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä. Se on 2+2-paikkainen täyssähköauto, jolla voi ajaa yhdellä latauksella 160 kilometriä.

Tiede
Piirros Valmet Automotiven suunnittelemasta Eva-konseptiautosta.
Valmet Automotive

Valmet Automotiven mukaan auton suunnittelun lähtökohtina ovat kevyt ja turvallinen korirakenne sekä uuden tekniikan sähkö- ja latausjärjestelmät. Koska kysessä on vasta näyte Uudenkaupungin osaamisesta, valmistuksen aloittaminen riippuu siitä, onko autoa kohtaan kiinnostusta maailmalla.

Sähköinen konseptiauto Eva täydentää Valmet Automotiven palvelujen tarjontaa autoteollisuudelle.

- Loimme konseptiauton puhtaalta pöydältä ja halusimme kehittää korirakenteeseen, voimansiirtoon, ohjausjärjestelmiin ja sähköauton lataukseen uusia ratkaisuja, kertoo Valmet Automotiven toimitusjohtaja Ilpo Korhonen Geneven autonäyttelyssä tiistaina pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

Konseptiauton kehittäminen alkoi jo runsas vuosi sitten projektinimellä Eva. Tavoitteeksi asetettiin erityisesti Amerikan ja Euroopan markkinoille suunnattu kaupunkiauto, joka soveltuu myös perheille.

Fortum, Nokia ja Valmet Automotive mukana

Valmet Automotive kutsui projektiin toistakymmentä alan johtavaa osaajaa yrityksistä yliopistoihin. Fortum on tuonut hankkeeseen autojen lataamista koskevaa osaamista. Yritykset sopivat viime elokuussa sähköisen konseptiauton yhteistyöstä sähköautoihin liittyvän latausteknologian kehittämiseksi.

Nokian kanssa yhteistyössä autoon on kehitetty edistyksellinen käyttöliittymä, jossa matkapuhelin integroidaan auton näyttöön. Navigointijärjestelmiä tuottava Navteq esittelee autossa kehittämäänsä Green Routing -palvelua.

Uudessakaupungissa pitkä autoteollisuuskokemus

Valmet Automotiven osastolla on esillä myös kolme sähköistä ajoneuvoa, jotka kertovat yhteistyöstä uutta ajoneuvoteknologiaa edustavien yritysten kanssa.

- Verkosta ladattava Fisker Karma -hybridisähköauto, THINK City -kaupunkisähköauto ja Garian kaupunkikäyttöön rajatuilla alueilla soveltuva LSV-konseptiauto ovat paras osoitus menestyksellisestä yhteistyöstä asiakkaidemme kanssa. Olemme onnistuneet saamaan uusia sopimuksia maailmantalouden haastavasta tilanteesta huolimatta, Korhonen kommentoi.

Sähköisten ajoneuvojen kehittäminen ja valmistaminen on Valmet Automotivessa nopeasti kasvava liiketoiminta-alue korkean arvoluokan erikoisautojen ja avoautojen rinnalla. Yritys tarjoaa autonvalmistajille edelleen myös erikois- ja avoauto-osaamistaan, mistä esimerkkinä on yli 12 vuotta jatkunut Porsche Boxsterin ja Caymanin valmistus.

- Ennakoimme autoteollisuuden murroksen ja olemme uudistaneet strategiaamme mm. vahvistamalla suunnittelupalveluja. Kun suunnittelu oli aikaisemmin osa valmistusprojekteja, tarjoamme suunnittelupalveluja nyt myös erikseen. Voimme auttaa asiakkaitamme myös kehittämään liiketoimintaansa. Näin asiakkaamme voivat parhaiten hyötyä 40-vuotisesta kokemuksestamme autoteollisuudessa, kiteyttää Korhonen osaamista Uudessakaupungissa.

Valmet Automotive on mukana Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä 2. - 14. maaliskuuta.

Lähteet: YLE Turku