EU hyväksyy muuntogeenisen perunan

Euroopan komissio on hyväksynyt saksalaisen BASF-konsernin kehittämän muuntogeenisen perunan myynnin ja viljelyn. Lupa on ensimmäinen kahteentoista vuoteen.

Ulkomaat

Komissio hyväksyi samalla myös kolmen muuntogeeniseen maissiin perustuvan tuotteen myynnin EU-maissa. Kyseistä maissia ei kuitenkaan saa viljellä Euroopassa.

Komission mukaan muuntogeeninen Amflora-peruna on tarkoitettu ainoastaan teolliseen käyttöön, kuten eläinten rehuksi. Muuntogeenisten tuotteiden viljely on aiheuttanut Euroopassa kiivaita kiistoja.

Toistaiseksi on ollut sallittua ainoastaan amerikkalaisyhtiö Monsanton kehittämän muuntogeenisen maissin viljely. Esimerkiksi Ranskassa viljelijät ovat tuhonneet muuntogeenisellä maissilla kylvettyjä peltoja.

Lähteet: AFP