Lauri Maijala ei shokeeraa tahallaan

Nuori teatteriohjaaja Lauri Maijala kutsuu itseään "köyhänmiehen kohu-ohjaajaksi". Kansakuntaa vavahduttavien näytelmien tuottaminen ei kuitenkaan ole Maijalalle itsetarkoitus.

kulttuuri
Juoppohullun päiväkirja -näytelmä keskittyy osin kapakkaelämään
Juoppohullun päiväkirja -näytelmä keskittyy osin kapakkaelämään. Kuvassa vasemmalta näyttelijät Kristiina Vahvaselkä ja Jarkko Pajunen, ohjaaja Lauri Maijala, kirjailija Juha Vuorinen sekä näyttelijä Tom Petäjä.YLE / Joona Haarala

Lauri Maijalan ohjaama helsinkiläisessä Teatteri Rujossa pyörivä Mannerheim-näytelmä on kohahduttanut teatteriväkeä - ja koko kansaa. Näytelmässä Mannerheim-hahmo harrastaa mm. seksiä eläinten kanssa. Näytelmästä on tehty poliisille tutkintapyyntökin.

Lauri Maijala kertoo, ettei kohahduttavien näytelmien tekeminen ole hänelle mikään itsetarkoitus. Hän pyrkii vain tuomaan näytelmissään esille asiat siten kuin hän itse ne näkee, ilman paisuttelua tai tahallista shokeeraamista. Siten kohu on tullut ohjaajalle täytenä yllätyksenä. Mannerheim-kohua Maijala kritisoi siitä, kuinka ihmiset "hutkivat ennen kuin tutkivat". Hänen mukaansa suurin osa järkyttyneistä kansalaisista on niitä, jotka eivät ole näytelmää edes nähneet.

Lauri Maijalan kätten jälki näkyy ja kuuluu myös Lahdessa. Teatteri Vanhassa Jukossa esitetään 4. ja 5. maaliskuuta hänen sovittamansa ja ohjaamansa versio Anton Tshehovin klassikosta Vanja Eno. Vanja Enokaan ei ole millään tavalla perinteinen näkemys tarinasta, sillä Lauri Maijala on sijoittanut näytelmän Big Brother-taloon. Hänen näkemyksensä mukaan klassikkonäytelmä piti tuoda uuteen ympäristöön, jotta se kiinnostaisi nykyihmistä. Esitys on äärimmäistä farssia, laulua, politiikkaa ja miekkailua.

Lauri Maijalalla on parhaillaan työn alla näytelmäversio Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjasta. Dramatisointi saa ensi-iltansa Turun Linnateatterissa kesällä 2010.

Lähteet: YLE Lahti