Juoppohullun päiväkirjasta tulee valistava teatteriteos

Kirjailija Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjaa on myyty yli 150 000 kappaletta. Etenkin suomalaiset miehet ahmivat tarinaa Juhasta, joka on työtön alkoholisti. Örvellyskuvaus on kirjassa absurdin hauska, mutta miten siitä saa teatteriin sopivan näytelmän?

kulttuuri
Juoppohullun päiväkirjan isä Juha Vuorinen.
Juoppohullun päiväkirjan isä Juha Vuorinen.YLE / Joona Haarala

Turun Linnateatteri on sovittamassa kesäohjelmistoonsa Juoppohullun päiväkirjaa. Ohjaaja Lauri Maijalan mielestä rappioalkoholismia kuvaava tarina sopii hyvin vakavasti otettavaan teatteriin.

- Se on lähiörappiotyöttömän alkoholistin manifesti. Ajatuksena on se, että saadaan ihmisiä ensimmäisen kerran teatteriin.

Juoppohullun päiväkirjaa ei ole juuri esitetty teatterissa. Kirjailija Juha Vuorinen kertoo, että näytelmää on esitetty lähinnä Helsingissä. Vuorinen muistelee, että esitys sai aikaan erikoisiakin reaktioita.

- Sali oli loppuunmyyty ja sinne pyrki ihmisiä sisään. Eräs herra oli ottanut temppulientä, ja hänet jouduttiin käännyttämään. Hän humautti teatterin lasioven mäsäksi.

Vuorinen muistelee myös, että katsomosta on löydetty lattialle jätettyjä vihkisormuksia. Onpa eräs katsoja saanut juoppohulluuskohtauksen. Hänet kannettiin ambulanssiin.

- Hän huusi, että mua ei saa viedä mihkään. Tää kertoo mun elämästä.

Juopottelun kuvauksesta voi saada monitasoista

Maijalan mukaan teos on ohjaajalle suuri haaste, sillä kirjassa on lähinnä tajunnanvirtaa baari-illan puhekielestä. Maijala uskoo, että kirjailijana kiistellyn Juha Vuorisen tyyli sopii teatteriinkin.

- Bukowskiakin pidettiin roskakirjallisuutena. Kysymys ei ole siitä mitä esitetään, vaan miten esitetään.

Lauri Maijalan mukaan juopottelun kuvauksesta voi saada muutakin kuin tyhjän nauramista. Viinan kanssa läträäminen saa monen katsojan miettimään, mitä liika alkoholinkäyttö saa ihmisessä aikaan.

- Onhan se kivaa olla oluttuopin ääressä kymmenen aikaan aamulla, mutta ei sillä pitkälle pötki, Maijala sanoo.

Turun Linnateatterin Juoppohullun päiväkirjan ensi-ilta 16.6.2010.

Lähteet: YLE Turku / Joona Haarala