Värejä hehkuva Benin antaa taiteilijalle ilmaisuvapauden

Länsi-Afrikan Beninissä vahvat värit kuuluvat katukuvaan eivätkä herätä kummastusta. Pienestä ja köyhästä maasta on henkisen kotinsa löytänyt kaksi suomalaista tekstiilitaiteilijaa. Tekstiilien värjäys perinteisin menetelmin vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä.

Leea Pienimäki tuskastui taideteollisessa korkeakoulussa valmisteilla olleeseen väitöskirjaansa ja päätti toimia. Hän huomasi viettävänsä liian paljon aikaa tietokoneen ääressä, mikä vei häntä yhä kauemmaksi omilla käsillä tekemisestä.

Pienimäki haki ja sai vuonna 2006 stipendiaattipaikan Grand Popossa, Benininssä sijaitsevaan Suomen Kulttuurikeskukseen, Villa Karoon. Pian hän tutustui omaperäistä batiikkitaidetta tekevään Victor Amoussouhun. Nyt Amoussou on Pienimäen aviomies ja yhteistyökumppani.

Pienimäki kertoo olleensa lukossa oman taiteellisen työskentelynsä kanssa, mutta Amoussou auttoi aukaisemaan umpisolmut.

- Vihdoinkin voin työskennellä niin, että en enää mieti. En aseta itse itselleni rajoja ja paineita, vaan voin vaan antaa tulla. Hienoimpia asioita yhteistyössämme on ollut se, että luovuus on lähtenyt virtaamaan

Batiikkivärjäyksessä värin tarttuminen kankaaseen estetään osittain

Pienimäen ja Amoussoun galleriassa Grand Popossa on esillä etupäässä Amoussoun jälkikubistisia maalauksia, joissa on läsnä vahva voodoo-uskonnon vaikutus. Sama teema toistuu vanhoihin kattiloihin ja kanistereihin maalatuissa naamioissa. Myynnissä on myös Pienimäen tekemiä vaatteita ja koruja sekä uniikkeja batiikkikankaita.

- Estovärjäyksessä värin pääsy estetään tietylle alueelle kangasta mekaanisesti tai kemiallisesti. Täällä käytetään esimerkiksi savea ja kassavatahnaa, mutta me käytämme pelkästään vahaa, Pienimäki selventää.

Länsi-Afrikassa sekä naiset että miehet pukeutuvat värikkäisiin, kuvioituihin painokankaisiin. Suurin osa Beninissä myytävistä käyttökankaista tulee naapurista Nigeriasta ja myös Ghanasta. Enenevässä määrin kankaita tulee myös Kiinasta, eivätkä ne ole välttämättä enää vahapainettuja.

Runsas värimaailma herättää luovuuden

Pienimäki on kokenut afrikkalaisen runsaan värimaailman vapauttavana:

- Voimakkaat värit ovat aina olleet minun sydäntäni lähellä, olen aina rakastanut niitä. Vahvoja värejä on kuitenkin aina jotenkin vierastettu Suomessa. Minä löysin täältä henkisen kotini, täällä saan käyttää niin paljon väriä kuin haluan, eikä kukaan sano, että onpas hurjan näköistä, Pienimäki nauraa.

Tekstiilitaiteilijan arki ei ole helppoa Suomessa, saati sitten Beninissä. Pariskunta hankkii leivän tekemällä käyttötekstiilejä ja mitä erilaisimpia tilaustöitä. Pienimäki käy välillä tienaamassa ulkomailla: opettamassa ja myymässä Beninissä tuotettuja kankaita. Haaveena on kuitenkin elää Beninissä pysyvästi ja Grand Popoon onkin nousemassa omakotitalo.

Värjäys ei onnistu keneltä tahansa

Muutaman kilometrin päässä sijaitsee Gbeconin kalastajakylä. Gbecon oli orjakaupan aikaan vilkas kauppasatama ja Grand Popon keskus. Nyt portugalilaisten rakentamat talot ovat päässeet ränsistymään ja niiden rinnalla näkyy yksinkertaisia savitiilitaloja.

Rantatieltä pilkistää kuitenkin tummankeltaiseksi maalattu talo, Maison Svan. Se on ollut jo kymmenen vuoden ajan vaatesuunnittelija Svanhild Åbonden talvikoti ja työpaja, jossa hän valmistuttaa batiikkivaatteita. Paikalliset ompelijat valmistavat valkoiset perusvaatteet Suomesta tuoduista kankaista.

- Vielähän tämä ei ole oikein minkään näköinen, ihan kuin vanha yöpaita. Valmiina, se onkin jo aivan erilainen, Åbonde esittelee valkoista mekkoa.

Åbonde käyttää joruba-heimon vahabatiikkimenetelmää, johon tutustui Nigeriassa. Tekniikka on samantyylistä, jota Amoussou ja Pienimäki harrastavat.

- Tämä tehdään vaahtomuovitötteröllä, kastellaan se sulaan vahaan. Jos vaha on liian kuumaa, silloin se leviää, eikä kuviointi onnistu. Jos se taas on liian haaleaa, se jää pinnalle, eikä estä värin pääsyä kankaaseen, Åbonde selittää.

Vaativaan tehtävään hän palkkasi nigerialaisen batiikkitaitelijan.

- Hän on tehnyt varmasti 25-30 vuotta batiikkia eli osaa todella asiansa. Hän osaa myös indigon värjäystä. Hän tekee kuviot, ja sen jälkeen minä suunnittelen värityksen.

Meri ruostuttaa koneet

Vaikka vaate olisi kuinka hyvin suunniteltu etukäteen, ympäristö asettaa haasteita.

- Värjäys tehdään mahdollisimman yksinkertaisella tavalla. Meren läheisyyden vuoksi kaikki koneet ruostuvat hyvin nopeasti. Meillä on ihan polkukoneet, koska usein sähkökin on poikki. Väriaineetkin ovat perinteisiä. Käytämme esimerkiksi indigoa, jota täältä löytyy, Åbonde kertoo.

Indigon lehdet laitetaan käymään valtaviin saaveihin, jonne saatetaan lisätä ananasta tai banaania. Monimutkaisen prosessin jälkeen saadaan syvä, sinisen violetti väri. Kun väri on tarttunut kankaaseen, on jäljellä viimeinen, kaikkein vaativin vaihe.

- Vaha keitetään pois, ja se on todella vaikea työ. Siksi minulla on työntekijä. Olemme kehitelleet mahdollisimman tehokasta tapaa saada vaha todella hyvin pois, käytämme erilaisia pesuaineita.

Vahan poiston jälkeen vaate kuivataan ja silitetään. Kaikki Åbonden ja suurin osa Amoussou-Pienimäki pariskunnan uniikkituotteista myydään Suomessa. Perusbeniniläisellä ei nimittäin ole varaa käsintehtyihin taidetekstiileihin.