Hyppää sisältöön

Anne Frankin kohtalo kertautuu nykypäivässäkin

Miksi ihminen tekee julmuuksia toisille ihmisille? Kysymystä pohtii Satu Rasila, jonka ohjaama Anne Frankin päiväkirja saa ensi-iltansa Åbo Svenska Teaterissa. Hän epäilee, ettei ihmiskunta oppinut mitään käymistään sodista, vaan sama väkivallan perinne jatkuu yhä meidänkin arjessamme.

Kuva: Yehia Eweis / Åbo Svenska Teater

Yhteen viime vuosisadan tunnetuimpaan ja luetuimpaan teokseen tarttuminen ei Satu Rasilaa paljoa jännittänyt.

- Jännitystä enemmän tuntuu tärkeältä käsitellä aihetta, joka kuuluu historiaamme ja joka meidän mielestäni täytyy tuntea, se on sydämen sivistystä.

Näytelmäkirjailija ja ohjaaja Satu Rasila ei ole halunnut lähteä tekemään kaikkien tuntemasta tarinasta näköispainosta eikä -patsasta teatterin lavalle. Hän haluaa herättää katsojan pohtimaan ihmisen pahuutta.

- Minulle on tärkeä kysyä, miksi ihminen on niin väkivaltainen. Mikä ajaa näihin tekoihin; tietysti holokaustiin, mutta eiväthän nämä vankeudessa olevat ihmiset ole sen puhtaampia tunneradasta, johon kuuluvat pelko, epäluulo ja väkivaltaiset ajatukset.

Vaikka Anne Frank osasi analysoida vankeudessa kokemaansa ja filosofoida elämän merkitystä, teini on teini sodan keskelläkin.

- Anne Frank oli vain 13-vuotias, mutta vaikka hän oli uhri meidän näkökulmastamme, omasta katsannostaan hän oli iloinen tyttö, joka vankeudessa kaipasi kissaansa ja kavereitaan, koulunkäyntiä ja ihastumisia... Elämä jatkui ja oli täynnä kaikenlaisia värejä ja iloja, ja kiukkua äitiä kohtaan. Vankeuden kauheus oli juuri siinä, että elämä jatkui ihan tavallisena.

Pahuus jatkuu arjessa

Anne Frankin kuolemasta on kulunut jo yli 65 vuotta, mutta hänen päiväkirjansa teemat eivät ole vanhentuneet.

- 90-luvulla meillä oli kansanmurha Euroopassa, Jugoslaviassa, ja tällä hetkellä Kongossa, mitä tapahtuu Afganistanissa... Ei ihmisen julmuus ole päättynyt mihinkään. Mutta mielestäni tärkeää on, että voittajavaltiot perustivat YK:n, joka ensimmäisenä laati ihmisoikeusjulistuksen. Ihmiskunta yrittää myös tehdä jotain jatkuville ihmisoikeusrikkomuksille.

Silti Satu Rasila ei ole mitenkään varma, että ihmiskunta olisi oppinut mitään historiastaan.

- Niin, olemmeko? Sodimme täällä 65 vuotta sitten, ja mitä varten? Näitä väkivaltaotsikoitako varten? Kun meidän ei tarvitse taistella ulkopuolista vihollista vastaan, niin me taistelemme perheiden sisällä, käsittämättömän julmasti kouluissa ja työpaikoilla. Jotenkin nämä kaikki kysymykset liittyvät mielestäni samaan asiaan. Samaan kysymykseen, miksi ihminen ei voi myötäelää toisen ihmisen tilannetta niin, että näkisi omassa käytöksessään kuinka paljon väkivallalla, julmuudella tai alistamisella voi tuhota toisen elämää.

Anne Franks dagbok Åbo Svenska Teaterissa, ensi-ilta 4. maaliskuuta