Antti Reini on uusi Vares

Näyttelijä Antti Reini nähdään pääosassa seuraavassa Jussi Vares -elokuvassa. Hänet valittiin rooliin Juha Veijosen jouduttua vetäytymään osasta kahden Vares-elokuvan jälkeen. Tuotantoyhtiö Solar Films ja Veijonen eivät ole kommentoineet syytä pääosan esittäjän vaihtumiseen.

kulttuuri

Tuotantoyhtiö Solar Films vakuuttaa tiedotteessaan, ettei muutos Vares-elokuvan roolituksessa johtanut välirikkoon. Tuottaja Markus Selinin mukaan yhtiö haluaa pitää Juha Veijosesta kiinni ja etsii hänelle parhaillaan muita rooleja.

Antti Reini näyttelee yksityisetsivä Jussi Varesta Pahan suudelma -elokuvassa, jonka kuvaukset alkavat huhtikuussa. Tuotantoyhtiön mukaan hänen valintaansa vaikutti näyttelijän taitojen lisäksi tunnettuus Suomen ulkopuolella.

Solar Films havittelee tekeillä olevasta Vares-sarjasta vientituotetta ruotsalaisten Wallander ja Anna Holt -sarjojen tapaan. Reini on nähty muun muassa ruotsalaisen Jan Troellin elokuvissa Il Capitano (1991) sekä Ikuistetut hetket (2008).

Anders Engströmin ohjaaman Pahan suudelma -elokuvan on määrä saada ensi-iltansa tammikuussa 2011. Kaikkiaan uusia Vareksia on tekeillä kuusi kappaletta.

Lähteet: YLE Uutiset