Irakilaiset suhtautuvat The Hurt Locker -elokuvaan ristiriitaisesti

Parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittanut The Hurt Locker on suosittu myös Irakissa. Moni irakilainen pitää elokuvaa kuitenkin yliampuvana ja viihteenä amerikkalaisille, kertoo YLE Uutisten toimittaja Olli-Pekka Sulasma Bagdadista.

Bagdadin keskustassa sijaitseva dvd-kauppa on varustettu viime aikojen suosituimmilla elokuvilla. Hyllyllä ovat sulassa sovussa Oscar-suosikit. Amerikkalaisen pomminpurkajaryhmän näkökulmasta Irakin sotaa kuvaava The Hurt Locker -elokuva tunnetaan hyvin myös Bagdadissa.

- Toimintaelokuvana se oli huippuhyvä, mutta se myös liioitteli asioiden todellista laitaa, sanoo Mohammed Emad.

- Esimerkiksi räjähdyksiä on liioiteltu. Elokuva on ollut saatavilla yli vuoden täällä. Se on viihdyttävä, mutta yliampuva, arvioi dvd-kaupan myyjä Maher.

Bagdadissa ei ole uusia elokuvia näyttäviä elokuvateattereita lainkaan. Dvd-kopioina uutuudet tavoittavat kaupungin kuitenkin samalla viikolla, kun Hollywood julkaisee ne teattereissa. Filmit imuroidaan laittomilta servereiltä ja painetaan myyntiin itse paikalla kaupan hyllyille.

" The Hurt Locker viihdettä vain amerikkalaisille"

The Hurt Locker perustuu toimittaja ja käsikirjoittaja Mark Boalin henkilökohtaisiin kokemuksiin pomminpurkuyksikössä. Se on kertomus sodasta, työstä kuoleman rajamailla ja siitä, kuinka sotilas voi jäädä adrenaliinikoukkuun.

Bagdadilaisessa videokaupassa The Hurt Locker on ollut yksi kysytyimmistä elokuvista. Pojat ovat järjestäneet kaupan ulkopuolella myös yleisönäytöksiä pienille porukoille. Mielipiteet jakaantuvt siitä, onko oikein tehdä Irakin sodasta viihdettä.

- Tämä on viihdettä vain amerikkalaisille, ei irakilaisille. He vain pahoittavat irakilaisten mieliä ja he sohaisevat tällä irakilaisten tunteita. Tämä voi olla viihdettä vain amerikkalaisille ja heidän sotilailleen, sanoo Mohammed Emad.

- Mitäpä tuosta. Samanlaisia elokuvia on paljon muitakin, sanoo puolestaan videokaupan myyjä Maher.