Antti Tuisku nauttii Lapin keväästä

Antti Tuisku keikkailee parhaillaan tunturimaisemissa. Rovaniemeltä Suomen poptaivaalle ponnistanut nykyinen helsinkiläinen haluaisi esiintyä pohjoisessa useammin.

viihde
Antti Tuisku
YLE / Pia Tuukkanen

- Ihan mahtavaa olla täällä, Tuisku hehkuttaa Kittilän Levillä.

- Keli Sirkassa on aivan mahtava, aurinko paistaa. Kattelen tässä eturinteeseen ja kävin just hakemassa hissilipun. Jos tässä ehtisi vielä rinteeseen ennen soundcheckiä.

Tuisku on esiintynyt Hullu Poro Areenalla viimeksi kolme vuotta sitten ja ihmettelee muuttunutta maisemaa eturinteen edessä.

- Tuolla on rinteessä pari isompaa tönöä ja jonkinlainen nostokurki, että kai sinnekin sitten jotakin ollaan rakentamassa. En ole kyllä nuitakaan ennen nähnyt.

Bussimatkan jälkeen rinteeseen

Muusikon elämä on muutakin kuin lavalla parrasvaloissa paistattelua. Keikkamatkat ovat Suomessa pitkiä ja kilometrejä kertyy bussin mittariin helposti. Toisinaan käy kuitenkin niin hyvin, että pääsee pitkän matkan päätteeksi paistattelemaan paitsi parrasvaloihin myös kevätkelissä kylpevään Lapin tunturiin.

- Kun bussissa körötellään 15-16 tuntia, niin ihan hyvvää tekkee, ko käy vähän haukkaamassa raitista ilmaa.

Antti Tuiskulle Lapin tunturit ovat osa lapsuuden maisemaa.

- Pienestä asti sitä on koluttu kaikki Lapin hiihtokeskukset ja tunturit. Nykyään, kun viettää suurimman osan ajasta Helsingissä, pääsee harmittavan vähän hiihtämään tai laskettelemaan.

Popin kuninkaalliset Abreu ja Tuisku

Antti Tuisku tekee Lapin keikkansa soolona, mutta myöhemmin edessä on vielä kaksi keikkaa Idols-kollega Anna Abreun kanssa. Yhteiskiertua kulkee nimellä Popin kuninkaalliset.

Tuisku kertoo olevansa enemmän kuin onnellinen siitä, että päätti lähteä koitokseen mukaan.

- Porukka, joka tuolla tien päällä meidän kanssa kulkee, on loistavaa ja ammattitaitoista porukkaa. Annan kanssa tullaan olemaan ystäviä varmasti tämän työrupeaman jälkeenkin.

Luovakausi synnyttänyt uusia biisejä

Tuisku kertoo, että yrittää viettää vapaa-aikaansa mahdollisimman paljon kavereiden kanssa ja muuta kuin musiikkia miettien. Silti ajatukset ovat viime aikoina kääntyneet vahingossa uuden materiaalin työstämisen suuntaan.

- Täytyy taas myöntää, että ajatukset on hyvin vahvasti seuraavan albumin tekemisessä. Työryhmän kanssa ollaan tehty uusia biisejä melkeinpä päivittäin.

Uuden albumin julkaisuajankohtaa Tuisku ei vielä paljasta.

- Nyt on selvästi joku luovempi kausi meneillään ja silloin kannattaa takoa, kun rauta on kuumaa. Myöhemmin mietitään herra isoherrojen kanssa, että milloin ois aika julkaista virallisesti seuraava levy.

Antti Tuisku esiintyy 9.3. Levillä, 10.3. Luostolla ja 11.3. Ylläksellä. Joka tunturissa nähdään myös ikärajaton keikka.

- Nyt mie lähen vuokraamaan sukset, Tuisku päättää puhelun ja lähtee valmistautumaan illan keikkaa varten.

Lähteet: YLE Lappi / Maija-Liisa Juntti